ST:stä Suomen suurin ic-suunnittelutalo

Kännyköissä siirrytään alustoihin
ST:stä Suomen suurin ic-suunnittelutalo

Aiemmin Nokialla työskennellyt Tommi Uhari vetää jatkossa Suomen suurinta suunnittelutaloa, kun Nokialta siirtyy parisensataa rf- ja sekasignaalipiirien suunnittelijaa Stmicroelectronicsin leipiin.

Nokian päätös ulkoistaa piiriensuunnitteluaan ST:lle yllätti monet. Tällä hetkellä Nokialla on menossa omat henkilöstöneuvottelunsa, mutta syksyn aikana suunnittelijat Oulussa, Salossa, Tampereella ja pääkaupunkiseudulla vaihtavat työnantajaa.

ST perustaa ajan myötä "riittävän määrän" toimistoja Suomeen, Uhari kertoo. Suunnittelijoiden ei tarvitse vaihtaa muutoksen takia kotipaikkaansa.

Nokian ja ST:n sopimus on ainutlaatuinen sikälikin, että sen mukaan ST saa lisenssin Nokian 3g-modeemitekniikkaan. Uharin mukaan Nokia todennäköisesti lisensoi modeemitekniikkaansa myös muille puolijohdetaloille.

Nokia ja ST ilmoittivat jo, että ST suunnittelee ja valmistaa Nomadik-pohjaisen piirisarjan Nokian kännykkään. Uharin mukaan suunnitteluvoittoja on tulossa enemmänkin, mutta niistä Nokia tiedottaa sitten aikanaan.

Nomadikin prosessointiteho riittää Uharin mukaan keskiluokan ja high end -puhelimiin. Voidaan kuitenkin olettaa, että Nomadik vauhdittaa Nokian tulevia älypuhelinmalleja.

Kännyköissä on suurten volyymien takia käytetty perinteisesti paljon asic-piirejä. Myös jatkossa asic on usein hyvä ratkaisu, mutta yhä enemmän suuntaus on kohti valmiita alustoja. Tässä ST:n Nomadik-sovellusprosessori on tärkeässä asemassa ja kisaa käytännössä suoraan Texas Instrumentsin omapin kanssa.

"Olemme kyllä aika vahvoilla tässä kisassa. ST:llä on niin vankka multimedian osaaminen settopbox- ja ip-tv-piirien alueelta", Uhari kehuu.

Yritysten välinen lisenssisopimus käsittää 3g-modeemitekniikkaa. Siinä on menossa kova kilpajuoksu kohti hsupa-päätelaitteita ja myöhemmin myös 3g:n seuraavaa evoluutiota eli lte:tä kohti. Näiden kohdalla pitää kuitenkin vielä hetken aikaa odottaa. (Prosessori)

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös