Suomalainen ei osaa vertailla verkossa

Vain kaupunkilaiset ostavat netissä
Suomalainen ei osaa vertailla verkossa

Verkkokauppaa luulisi käytävän paljon maaseudulla, missä siitä olisi välimatkojen vuoksi enemmän hyötyä. Mutta tuoreen selvityksen mukaan vain kaupunkilaiset ostavat Suomessa verkossa. Samalla Suomi on pahasti jälkijunassa netin vertailupalveluiden käytössä.

Tuotevertailusivusto Vertaa.fi:n Kuulas Researchillä teettämän tutkimuksen mukaan lähinnä kaupunkilaiset käyvät verkkokauppaa, kun taas haja-asutusalueella asuvat eivät ole löytäneet verkkokauppojen palveluja. Ainoastaan 16 prosenttia vertailusivuston kävijöistä asuu muualla kuin kaupungissa. Vertaa.fi:n mukaan suomalaiset ovat verkko-ostamisessa kokonaisuudessaankin vielä muuta Eurooppaa jäljessä.

Nettivertailu on Euroopassa paljon suurempi asia

Toinen ero Eurooppaan on palvelun mukaan se, että Suomessa ei käytetä niin paljon vertailupalveluita nettikaupassa. "Vertailukulttuurin vähäisyydestä kertoo myös se, että meidän lisäksemme laajoja suomalaisia vertailusivustoja ei ole. Muissa Euroopan maissa, joissa toimimme, meillä on vähintään tusina kilpailijaa", sanoo Vertaa.fi:n toimitusjohtaja Ben Kerkhof.

Suomessakin on tosin rajatummalla tuotealueella toimivia vertailupalveluja, esimerkiksi Mikrobitti-lehden käynnistämä Mbnet Hintaseuranta, ja monia pienempiä palveluja. Mutta Kerkhofin mukaan esimerkiksi hollantilaisista tuotteita vertailee verkossa yli puolet asukkaista eli noin kahdeksan miljoonaa henkilöä. Suomessa käyttäjämäärät ovat vielä murto-osa tästä.

Kerkhof uskoo kuitenkin tuotteiden vertailukulttuurin ja verkkokaupan tulevan yhä vahvemmin myös Suomeen seuraavan parin vuoden aikana. Hän kertoo, että Vertaa.fi on vuodesta 2000 saakka kasvattanut kävijämääriään vähintään sadan prosentin vuosivauhtia. Tällä hetkellä kävijöitä on sivustolla puoli miljoonaa kuukausittain.

Mikrobitti ja Mbnet kuuluvat samaan Sanoma Magazines -yhtiöön kuin Tietokone-lehti.

Tagit: Kauppa, Vertailu
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös