Suomalaista tietoturvaa maailmalle

Secgo suojaa liikkuvat käyttäjät
Suomalaista tietoturvaa maailmalle Maria Guzenina avasi seminaarin Secgon Matti Mujusen kanssa.

Mobiilin etäkäytön tietoturvaohjelmisto Secgo Safemove pääsee kansainväliseen levitykseen, kun yhteistyö maailmanlaajuisesti toimivan Thales Esecurityn kanssa alkaa. Avointen ja langattomien verkkojen liikkuvien käyttäjien suojaamista pohditaan monissa organisaatioissa.

Suomalaisen Secgo Softwaren toimitusjohtaja Matti Mujunen ja Thales Escrityn teknologiajohtaja Peter Davies julkistivat yhteistyön eilen Secgon turvallista langattomuutta käsitelleessä seminaarissa. Matti Mujunen luonnehti sopimusta pienelle ohjelmistoyhtiölle erittäin merkittäväksi.

Kannettavasta tulee bisneskriittinen

"Emme enää työskentele kiinteissä ympäristöissä. Tässä on tapahtunut suuri muutos", Peter Davies sanoi ja kertoi itse matkuvansa yli 200 päivää vuodesaa. "Yritykset odottavat työskentelyn onnistuvan erilaisilla laitteilla vaihtelevissa ympäristö. Secgo mahdollistaa työskentelyn kodittomasti", Davies ylisti kumppaniaan.

Davies uskoi, että yritykset huomaavat liikkumisen vapauden investoinnin tuovan säästöjä, kunhan myös työtavat uudistuvat.

Thalesin jakeluunsa ottama Safemove on Secgon ohjelmistokokonaisuus, joka käsittää salatun ipsec-protokollan vpn-tunneloinnin, pki-perusteisen käyttäjätunnistuksen sekä katkeamattoman siirtymisen esimerkiksi 3g- ja wlan-verkkojen välillä.

Secgo esitteli nimekkäimpiä asiakkaitaan Suomessa, kuten HUS, Nordea, oikeusministeriö ja puolustusvoimat. Heidän edustajansa korostivat salattujen ja suojattujen yhteyksien tärkeyttä kannettavissa tietokoneissa. Nyt yhtiö toivoo Thales-sopimuksen kautta saavansa ohjelmistonsa myös kansainvälisille markkinoille.

Avoimet verkot puhuttavat

Matti Mujunen kertoi Tietokone-lehden haastattelussa, että organisaatioita kiinnostaa entistä enemmän kannettavien tietokoneiden etähallinta ja liikkuvien käyttäjien tietoturva.

"Kun avoimet wlan-verkot tulevat joka paikkaan, tietoturvan vaatimukset kasvavat", Mujunen kiteytti. Secgon konsepti on ohjata kaikki tärkeä ja salassa pidettävä liikenne suojattuun vpn-tunneliin. Sen jälkeen myös avoimia wlan-verkkoja voi käyttää turvallisesti. Samalla kannettavien luvataan säilyvän tietohallinnon hallittavissa ja tuettavissa verkosta riippumatta.

Secgo tarjoaa ohjelmistoaan nyt Linux- ja Windows-käyttöjärjestelmille, ja kesään mennessä myös Windows Mobile 5.0 -päätelaitteille. Nokian Symbian-laitteita ei ainakaan vielä tueta.

Mujunen arvioi, että kun operatiivisia bisnessovelluksia lähdetään viemään mobiililaitteisiin, Microsoftin käyttöjärjestelmän mobiililaitteet ovat yrityksille hyvin houkuttelevia.

Suomalaista tietoturvaa maailmalle Matti Mujunen iloitsi yhteistyöstä Thalesin kanssa.
Suomalaista tietoturvaa maailmalle Matti Mujunen iloitsi yhteistyöstä Thalesin kanssa.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös