Suomeen ajetaan huippuyliopistoa
Teknologiateollisuus tukee voimakkaasti Suomeen ehdotettua hanketta huippuyliopistosta. Kolme Helsingin korkeakoulua yhdistettäisiin yhdeksi kärkilaitokseksi, joka toimisi samaan tyyliin kuin maailman tunnetuimmat yliopistot.
Teknologiateollisuus kertoo, että se tukee tänään julkistettua huippuyliopistohanketta valmistelleen työryhmän ehdotusta yhdistää Teknillinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu yhdeksi yliopistoksi. Työryhmän puheenjohtaja oli valtiosihteeri Raimo Sailas.
Teknologiateollisuus haluaa huippuyliopiston perustamisen yhdeksi avaintavoitteeksi keväällä muotoiltavaan uuteen hallitusohjelmaan.
Säätiö paras vaihtoehto lahjoitusten kannalta
Teknologiayrityksiä edustavan yhdistyksen mukaan yksityisoikeudellinen säätiö olisi paras vaihtoehto uudelle yliopistolle. Myös johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen olisi välttämätöntä.
"Työryhmän ehdotukset tutkimus- ja opetusvarojen kaksinkertaistamisesta nykyiseen verrattuna ja 700 miljoonan euron peruspääoman kasvattamisesta vuoteen 2012 mennessä ovat kannatettavia. On tärkeää, että huippuyliopisto nostetaan yhdeksi uuden hallitusohjelman tärkeimmistä tavoitteista ja että sitä varten tarvittavat määrärahat myös varataan budjettikehyksiin", sanoo Teknologiateollisuuden hallituksen puheenjohtaja Ole Johansson.
"Yliopiston taloudellisten voimavarojen lisääminen ja siirtyminen tilivirastosta itsenäiseksi oikeushenkilöksi ovat välttämättömiä edellytyksiä, kun haluamme kilpailla tasaväkisesti maailman johtavien yliopistojen kanssa", Johansson sanoo.
Hänen mielestään yksityisoikeudellinen säätiö on paras vaihtoehto uuden yliopiston toiminnan perustamiseen ja rahoittamiseen myös elinkeinoelämän lahjoitusten näkökulmasta. Lahjoitusten verovapauden laajentaminen on hänen mielestään tärkeää, jotta riittävät voimavarat saadaan kootuksi yliopistouudistuksen tueksi.
Maailmalla huippuyliopistot keräävät suuren osan tuloistaan lahjoituksina.








