Suomen it seisoo yhden jalan varassa

Maiden it-kilpailukyvyt listattu
Suomen it seisoo yhden jalan varassa

Tuoreen kansainvälisen tutkimuksen mukaan Suomi on 13. sijalla, kun eri valtioiden it-kilpailukykyä verrataan. Tutkimusraportissa kiinnitetään huomiota siihen, että it-alamme keskittyy vahvasti telekommunikaation pariin.

Kilpailukyky on pisteytetty skaalalla nollasta sataan. Omalla kymmenluvullaan on kärkikaksikko USA (77,4) ja Japani (72,7). Näiden jälkeen on tasaisempaa, sillä seuraavat 11 maata mahtuvat 5 pisteen haarukkaan. Näistä viimeinen on Suomi sijalla 13, pisteitä 62,7.

Naapurimaistamme Ruotsi on 65,4 pisteellä sijalla 7 ja Venäjä 28 pisteellä sijalla 48.

Economist Intelligence Unitin ja BSA:n tekemän tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan, että osaavista it-ammattilaisista on pulaa kaikkialla ja tilanne pahenee, koska tarvittavat taidot muuttuvat. Tähän liittyy se, että tulevaisuudessa nousevat voimakkaammin esiin Kiinan ja Intian kaltaiset maat, joilla on tarjota osaavaa ja edullista työvoimaa.

"Ajattelemisen aihetta"

Tietotekniikan liiton toiminnanjohtaja Robert Serén toteaa, että tulokset antavat päättäjillemme ajattelemisen aihetta.

"Suomi suuntaa kohti palveluyhteiskuntaa, ja it-ala on yksi muutoksen edellytyksistä ja edelläkävijöistä. Tulevaisuuden kannalta on erittäin tärkeää, että uusi tietoyhteiskuntastrategia saadaan vietyä paperilta todellisiksi toimenpiteiksi", hän sanoo.

Serén kiinnittää myös huomiota tutkimuksessa mainittuun telekommunikaation korostuneeseen asemaan:

"Olimme kehityksen kärjessä mobiilimarkkinoiden vapautuessa, mutta nyt on katsottava peiliin, jottemme jää jälkeen kansainvälisessä kilpailussa. Olemme olleet liian varovaisia uusien teknologioiden, kuten mobiilisovellusten käyttöönotossa eikä valtiovalta ole tukenut hankkeita riittävästi. Pysyminen huipulla vaatii isoja, valtiovallan, yritysten ja kansalaisten yhteisiä hankkeita, joissa uutta teknologiaa otetaan käyttöön monipuolisesti eri sektoreilla."

Hän muistuttaa myös it-koulutuksen tukemisen ja sen oikean suuntaamisen tärkeydestä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös