Suomen Microsoftille löytyi toimitusjohtaja
Nykyinen toimitusjohtaja Martti Mehtälä jättää Microsoftin kesäkuussa.
Suomen Microsoftille on etsitty toimistusjohtajaa marraskuusta alkaen, kun 11 vuotta yhtiötä johtanut Martti Mehtälä ilmoitti jättävänsä työn. Nyt Mehtälän seuraaja on löydetty.
Microsoftin mukaan yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Ari Rahkonen, 44. Rahkonen siirtyy tehtävään IBM:ltä, jossa hän viimeksi toimi yhtiön suurasiakasmyynnistä vastaavana johtajana. Rahkonen aloittaa uudessa tehtävässään 23. huhtikuuta.
Microsoftin nykyinen toimitusjohtaja Martti Mehtälä jättää yhtiön tilivuoden 2007 päättyessä kesäkuussa. Martti Mehtälä luotsasi Microsoft Oy:tä 11 vuoden ajan, jona aikana se kasvoi 16 hengen yrityksestä nykyiseen noin 250 työntekijän kokoon. Suomessa Microsoftilla on oman ilmoituksensa mukaan yli 3000 kumppania, ja yhtiön teknologioiden parissa työskentelee yli 15 000 henkilöä.
Kokemusta maajohtajan pestistä ja kansainvälisyydestä
Microsoft kertoo, että Rahkonen työskenteli IBM:llä yhteensä kuuden vuoden ajan useissa avaintehtävissä. Rahkonen muun muassa vastasi ohjelmistoyksikön myyntitoiminnoista Pohjoismaisella tasolla sekä toimi Suomen ohjelmistoyksikön maajohtajana.
Ennen IBM:ää hän työskenteli Suomen Lotuksen toimitusjohtajana. Lisäksi Rahkosella on kokemusta kansainvälisestä ohjelmistoliiketoiminnasta Teamware Oy:ssä ja Fujitsu Software Corporationin palveluksessa San Josessa, Kaliforniassa.








