”Suomen suurin laajakaistaverkko”
Veikkaus on uudistamassa pelipäätteensä verkkoyhteyksineen. Yhtiö kuvailee lopputulosta Suomen laajimmaksi yhdelle asiakkaalle rakennetuksi laajakaistaverkoksi. Muutos on myös Veikkauksen historian suurin kertainvestointi.
Veikkauksen online-päätteet uudistetaan kevään ja kesän aikana. Kesän loppuun mennessä kaikkiin noin kolmeentuhanteen Veikkauksen myyntipaikkaan vaihdetaan uudet nykyaikaiset online-päätteet.
Uusien päätteiden lisäksi asiamiesverkosto saa ajanmukaiset tietoliikenneyhteydet. Teliasonera Finlandin toimittama maanlaajuinen pääteverkko on Suomen suurin yhdelle asiakkaalle rakennettu laajakaistaverkko, Veikkauksesta kerrotaan. Ripeyden lisäksi pelitoimintaa liikuttavalta verkolta vaaditaan verkolla korkeatasoista tietoturvaa.
Uusi pelijärjestelmä 2008
Uudistus muun muassa nopeuttaa myyntipaikkojen ja Veikkauksen keskuspelijärjestelmän yhteyksiä. Uusien päätteiden kosketusnäyttö helpottaa myyjän työskentelyä. Veikkaus kouluttaa lähes 6 000 pelimyyjää uuden päätteen käyttöön.
Pääte- ja tietoliikenneuudistus on osa vuonna 2005 käynnistynyttä pelijärjestelmäuudistusta, jonka aikana Veikkauksen koko pelijärjestelmä tukijärjestelmineen nykyaikaistetaan. Ensimmäisenä uudistettiin nettipelijärjestelmän alusta viime syksynä. Veikkaus siirtyy kokonaan uuteen pelijärjestelmään kesällä 2008.
Vanhoista pelipäätteistä osa menee purkuun ja kierrätykseen, osa myydään toimivina ulkomaiselle veikkausyhtiölle.








