Suomen terveystiedot 500 petatavun tietokantaan

Kansallinen terveysarkisto tulee 2011
Suomen terveystiedot 500 petatavun tietokantaan Sähköisellä potilastiedon arkistoinnilla yritetään korvata suuria paperipinoja potilaskertomuksia, joita on hitaasti siirrelty paikasta toiseen.

Suomen sähköisen potilastiedon arkiston ja sähköisen reseptikeskuksen rakentaminen on käynnistynyt useiden yritysten yhteistyönä. Kela ja Fujitsu Services allekirjoittivat syyskuussa sopimuksen ison valtakunnallisen hankkeen toimituksesta. Vuonna 2011 lopullisesti käyttöön suunnitellusta tietokannasta tulee 500 petatavun eli 500 000 teratavun kokoisena tiettävästi Suomen suurin tietovarasto.

Järjestelmän tavoite on se, että hoitohenkilökunnalla olisi samat kansalaisten terveystiedot käytettävissä kaikkialla Suomessa, ja tiedot saataisiin kulkemaan yksiköiden välillä. Lisäksi sähköisten lääkemääräysten on määrä vähentää väärinkäytösten ja virheiden riskiä.

Yritysten mukaan tietoturvasta on huolehdittu. Potilastietojen arkistoon pääsevät käsiksi vain henkilöt, joilla on Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (TEO) toimittama varmenne.

Kansallisen terveysarkiston kokonaisarvo on noin 20 miljoonaa euroa. Fujitsu toteuttaa hankkeen yhdessä useiden yritysten kanssa kanssa. Sysopendigia vastaa viestinvälityksestä, ja Neagen toimittaa kuva-arkistoon liittyvän tiedonsiirtoratkaisun. Sovellusalustana toimii EMC:n Documentum-sisällönhallinta.

Ei korvaa nykyisiä potilastietojärjetelmiä

Ensimmäiseksi käyttöön tulevat sähköiset reseptit näillä näkymin syksyllä 2008.

Kehittämispäällikkö Erkki Aaltonen Kelasta kertoo, että järjestelmän uskotaan olevan lopullisesti toiminnassa vuonna 2011.

Aaltonen korostaa, ettei kansallinen arkisto korvaa sairaanhoitopiirien potilastieto-ohjelmia. "Perusjärjestelmät säilyvät kuten nyt. Jokaisessa talossa on omat järjestelmänsä. Niistä ollaan yhteydessä kansalliseen järjestelmään", toteaa Aaltonen puhelimitse.

Idea kansallisessa arkistossa on se, että vaikkapa helsinkiläisen perusterveydentiedot nähdään myös kesämökkipaikkakunnalla lääkärissä käydessä, jos potilas vain antaa luvan tietojen hakemiseen. Tietoja voivat hyödyntää tarpeen mukaan niin julkiset kuin yksityiset terveyskeskukset ja sairaalat.

Kansalliseen arkistoon tulevat ihmisten pitkäaikaiset hoitotiedot. Sairaaloissa taas on erilaisia hoitoprosessien aikaisia järjestelmiä esimerkiksi leikkauksissa ja muissa operaatioissa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös