Suomen tulevaisuus on ohjelmistoissa

Jorma Ollila ECT Forumin pääpuhujana:
Suomen tulevaisuus on ohjelmistoissa

Suomalainen elektroniikkateollisuus käy läpi kovaa murrosta, kun tuotantoa siirtyy halvemman työvoiman maihin. Nokian hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan mukaan alan tulevaisuus löytyy ohjelmistoista.

Ollilan pääviesti ECT Forumin kuulijakunnalle oli, ettei entisiä aikoja kannata haikailla. Muutos on väistämätöntä, ja kyse on ainoastaan siitä, kuinka hyvin muutokseen pystyy sopeutumaan.

"Nyt on käynnissä internetin toinen vaihe. Internetin, yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden merkitys on kasvamassa. Tämä muutos pitää myös järjestelmäarkkitehtuurien tasolla ymmärtää."

Ollila muistutti, että Nokian menestys nojaa pitkälle kykyyn uusiutua ja sopeutua muutokseen. "Mitä Nokia olisi, jos se yhä valmistaisi Reino-tossuja? Olisimmeko myyneet viime vuonna 347 miljoonaa paria tohveleita, Ollila nauratti kuulijoita."

Nokia on onnistunut nousemaan kansallisesta johtajasta globaaliksi markkinajohtajaksi, vaikka kilpailutilanne on eri aikoina ollut erilainen. Hän nosti hyväksi esimerkiksi omien piirilevyjen tuotannosta luopumisen 1980-luvulla. Se mahdollisti panostamisen uusille alueille, joilla Nokia saattoi erottua kilpailijoistaan.

Nokian viime aikojen julkistukset, kuten Ovi-brändin lanseeraaminen ja sirujensuunnittelun ulkoistaminen Stmicroelectronicsille osoittavat, että yhtiö on muuttumassa enemmän tai vähemmän softataloksi. Ollilan mukaan perinteistä tietoliikennettä ei oikeastaan enää olekaan ja myös suomalaisten yritysten kasvu löytyy jatkossa ohjelmistoista.

"Menestys edellyttää riskinottokykyä. Pienenkin yrityksen pitää alusta asti olla globaali ja globaalisti kilpailukykyinen. Kansallisia sarjoja ei enää ole, piirikunnallisista puhumattakaan", sanoi Jorma Ollila yritysten edustajille.

"Meille on valitettavasti tyypillistä, että pelkäämme epäonnistumista, mutta asenteiden on muututtava. Jos emme halua tulevaisuudessa istua kiikkutuolissa reinot jalassa, pitää jatkuvan muutoksen tulla todelliseksi asenteeksi", Ollila lopetti. (Prosessori)

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös