Suomesta liikenteenohjausta USA:han
Kanadalainen pörssiyhtiö Digital Dispatch Systems Vancouverista ja suomalainen Mobisoft Tampereelta ovat solmineet aiesopimuksen yhdistymisestä, jonka mukaan DDS ostaisi suomalaisyhtiön 5,7 miljoonalla eurolla. Fuusioituneen yhtiön tähtäimessä on erityisesti USA:n satojen tuhansien taksien markkina.
Mobisoftin henkilöliikenteen ohjauksen ohjelmiston idea on huolehtia siitä, että taksit löytävät asiakkaansa ja perille mahdollisimman nopeasti gps-paikannuksen avulla. Suomessa järjestelmää käytetään laajasti myös kuntien matkojenyhdistelykeskuksissa, joissa yhdistellään yhteiskunnan kustantamia vanhusten ja vammaisten matkoja kimppakyydeiksi. Toinen puolikas Mobisoftin bisneksestä on tullut yksityisiltä taksifirmoilta.
Mobisoftilla on ollut liiketoimintaa Suomen lisäksi jo Britanniassa 30 piirikunnassa, mutta valtaosa liikevaihdosta tulee vielä Suomesta.
Toimitusjohtaja Heikki Karintaus kertoo, että syyskuussa päättyvällä tällä tilikaudella Mobisoftin liikevaihdon arvioidaan nousevan 4,3 miljoonaan euroon ja tuloksen 650 000 euroon. Yritys on viime vuosina investoinut paljon henkilöliikenteen ohjauksen ohjelmistoihin.
"Nyt jo nähdään, että panostukset tuottavat. Henkilöstömäärä on kasvamassa. Tampereelta johdetaan tuotekehitystä ja markkinointia", iloitsee Karintaus.
USA:ssa tavoitellaan asiakkaiksi pienimpiä, alle 50 auton taksifirmoja. Niitä arvioidaan olevan 85 prosenttia kaikista taksifirmoista. Rekisteröityjä, virallisia takseja USA:ssa on noin 250 000. Mobisoftissa uskotaan, että Suomessa kehitetty ohjelmisto pystyy palvelemaan näitä yrittäjiä.
Vaikka Digital Dispatch on kanadalainen yhtiö, sillä on USA:ssa toiminnot jo monissa suurimmissa kaupungeissa, kuten Atlanta, Dallas, Los Angeles, Miami ja New York. Yhtiöllä on toimistot myös Helsingissä, Kööpenhamiassa, Pariisissa, Singaporessa, Tukholmassa.
Kimppakyydit lisääntyvät Suomessakin
Heikki Karintaus kertoo, että laajentumismahdollisuuksia etsitään myös Euroopassa, ensin erityisesti Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa. Kimppakyytien järjestäminen esimerkiksi koulukuljetuksissa on yleiseurooppalainen trendi.
Mobisoftilla on kasvunäkymiä vielä Suomessakin, sillä jotkut kunnat ovat tänäkin vuonna kilpailuttamassa yrityksille uusia matkojenyhdistelykeskuksia verorahoin kustannettujen kyytien järjestämisessä.
Pelkästään Espoon kaupungin arvioidaan investoineen ulkoistettuun kuljetuspalveluiden keskukseensa miljoonia euroja. Espoon järjestelmä perustuu juuri Mobisoftin ohjelmistoon. Kunnat ovat valmiita investoimaan järjestelmiin suuria summia, koska ne uskovat saavansa säästöjä matkojen yhdistelemisen kautta.
Keskitettyjä keskuksia ei vielä juuri ole, ja esimerkiksi pk-seudulla Helsingillä on omansa. Toiminta hakee Suomessa vielä muotoaan, ja liikenne- ja viestintäministeriö kaavaileekin noin 20 valtakunnallisen matkapalvelukeskuksen perustamista.








