Suuret puhelinyhtiöt organisoituvat uudelleen

Finnet-kenttä repesi kahtia
Suuret puhelinyhtiöt organisoituvat uudelleen

Kuusi aiemmin Finnet-liittoon kuulunutta yhtiötä on ilmoittanut eroavansa liitosta. Omalle tielleen lähtevät Enfo Oyj, Finnet Oy, Lohjan Puhelin Oy, Lännen Puhelin Oy, Oulun Puhelin Oyj ja Päijät-Hämeen Puhelin Oyj. Yhtiöt perustavat oman edunvalvontaorganisaationsa.

Finnet-liitto on paikallisten puhelinyhtiöiden edunvalvontajärjestö. Järjestössä on jo pidempään ollut ristivetoa nyt eronneiden suurten ja Finnet-liittoon jäävien pienempien paikallisten puhelinyhtiöiden välillä.

Asiat konkretisoituivat viimeksi kesäkuussa, kun nyt liitosta lähteneet viisi paikallisyhtiötä sekä Satakunnan puhelin valtasivat Finnet-ryhmän valtakunnallisista liiketoiminnoista vastaavasta Finnet Oy:stä yli 60:n prosentin omistusosuuden. Tuolloin Finnet Oy:n toimitusjohtaja Jan-Erik Frostdahl ei Digitodayn uutisen mukaan nähnyt ajatusta yhdestä Finnetistä uhattuna.

Eronneiden puhelinyhtiöiden tiedotteen mukaan päätös ei vaikuta omistukselliseen ja kaupalliseen yhteistyöhön Finnet Oy:n kanssa eikä myöskään yhtiöiden asiakkaiden saamaan palveluun.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös