Tampere avaa wlan-verkkonsa
Tampereen kaupungin tietohallintojohtaja Teppo Sulonen paljasti eilen seminaarissa Helsingissä, että kunta avaa wlan-verkkonsa asukkaiden ja muiden vieraiden käyttöön. Tampere liittyy turkulaisten Sparknet-yhteisöön.
"Olemme nöyrtyneet turkulaisten erinomaisuuden edessä. Tuomme Sparknetin Tampereelle", tietohallintojohtaja Teppo Sulonen sanoi Helsingin Telakkasatamassa eilen.
Teppo Sulonen kertoo Tietokone-lehdelle, että tarkoitus on avata kunnan 350 tukiasemaa. Turussa käynnistyneeseen Sparknetiin liitytään, koska yhteisö tuo käyttäjilleen etuja. Langattomassa verkossa olevat opiskelijat ja muut käyttäjät voivat esimerkiksi soittaa maksuttomia internet-puheluita.
Sulonen pitää Sparknetiä hyvänä systeeminä myös siksi, että kustannukset jakaantuvat kunnan lisäksi yksittäisten kuntalaisten ja yritysten kesken. Sulonen arvelee, että Lahden Mastonetin ja Oulun Panoulun malli rakentaa laaja wlan-peitto kokonaan kunnan piikkiin tulisi liian kalliiksi.
2000 tukiaseman wlan-yhteisö
Tampereen verkkojen avaaminen on osa Langaton Tampere -hanketta, jossa ovat mukana Sparknetia ylläpitävä MP-Masterplanet, Nokia, Secgo Software ja Tampereen kaupunki. Sulonen ei halunnut vielä paljastaa Tampereen wlan-hankkeen aikataulua, mutta asia varmistuu hänen mukaansa aivan lähiaikoina.
Sparknetin juju on se, että jakamalla oman wlan-verkkonsa yksityishenkilö tai yritys pääsee hyödyntämään myös muita Sparknet-verkkoja. Tukiasemia on tällä hetkellä Suomessa noin 2000, joista Turussa on lähes 1300. Noin 70 tukiasemaa on Espoossa ja Helsingissä. Lisäksi Sparknet-tukiasemia on avattu Lapissa. Tukiasemalistaa päivitetään web-tietokantaan.
Sparknet-yhteistyössä ovat mukana myös korkeakoulut Lappeenrannassa, Oulussa, Tampereella ja Turussa, joiden opiskelijat pääsevät tunnuksillaan Sparknet-verkkoon.
Oulun yliopiston professori Timo Ojala esitteli samassa seminaarissa Oulun täysin avointa wlan-verkkoa, jossa on jo 700 tukiasemaa. Ojala epäili Espoon ja Helsingin valitsemaa tietä tyytyä markkinaehdoin syntyvän tietoliikenneinfran tarjontaan.
"Syntyykö ubiikki yhteiskunta operaattoreiden tarjonnalla? Näkemykseni on, ettei synny, ja siksi tarvitaan julkisia avoimia verkkoja", Ojala kiteytti. Ojala kertoi, että kun keväällä 2005 verkosta poistettiin sisäänkirjautumisen tarve, verkon käyttö nopeasti tuplaantui.
Myös Helsingissä on suhtauduttu hieman myönteisemmin langattomiin verkkoihin äskettäin, sillä esimerkiksi HKL:n joukkoliikenteessä kokeillaan mukana kulkevaa nettiyhteyttä flash-ofdm- ja wlan-verkkojen avulla. Lisäksi useat yksityiset tahot ovat avanneet Helsingissä wlan-verkkoja.
Teppo Sulonen kertoi wlan-verkkojen avaamisesta ja Sparknetin valinnasta eilen.








