Teamware yrittää yhä haastaa Exchangen

Ohjelmistolla on vahva asema julkishallinnossa
Teamware yrittää yhä haastaa Exchangen

Suomessa kehitetystä Teamware Office -työryhmäohjelmistosta on julkaistu uusi versio 7.2, joka tuo muun muassa aiempaa paremmat hakutoiminnot. Microsoftin Exchangen kanssa kilpaileva uusi versio sisältää sähköpostin lisäksi työryhmä- ja resurssikalenterin sekä arkistot ja keskustelufoorumit.

"Julkishallinto on hyvä asiakaskunta meille. On myös yrityssegmentin asiakkaita, mutta Exchange on aika dominoiva siinä markkinassa", sanoo Teamware Groupin markkinointipäällikkö Vesa Laatikainen. Käytännössä Teamware Office on käytössä kymmenissä kunnissa ja useissa ministeriöissä. Myös yksityisiä yrityksiä on asiakkaina.

Markkinaosuutta Laatikainen luonnehtii Suomessa siten "merkittäväksi", mutta luotettavaa tutkimusta tästä ei hänen mukaansa ole tiedossa. Laatikainen arvaa lonkalta, että uuden version uudistukset, kuten parannettu postihaku, houkuttelevat noin puolet asiakkaista päivittämään vuoden sisään.

Laatikainen kertoo, että Teamware Officessa on monia vahvuuksia Microsoftin Exchangeen verrattuna, joiden vuoksi yritysten toivotaan tutustuvan siihen. Näitä ovat tuki monipalvelinympäristöille, eli niin Linux-, Solaris- kuin Windows-palvelimille.

Toimisto myös mobiiliin ja webiin

Teamware Office 7.2 –version tukemia palvelinkäyttöjärjestelmiä ovat Windows 2000, Windows 2003, Solaris 5.8, 5.9 ja 10. Tänään lanseeratun Teamware Office 7.2:n Linux-version alustoja ovat Red Hat Linux ES 3 ja 4 sekä Suse Enterprise Linux 9.

Teamwaren Windows-asiakasohjelmisto tukee myös Windows Vistaa. Nykyisin Teamware Officea voidaan käyttää Windows-asiakasohjelman lisäksi web-pohjaisella käyttöliittymällä koneesta ja sijainnista riippumatta.

Myös tietoturva on tärkeä perustelu. "Teamware Office on hyvin varmatoiminen, virukset eivät uhkaa samalla tavalla kuin Exchangea", kehuu Laatikainen.

Tagit: Exchange, Teamware
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös