Tekniikka valjastetaan läskitalkoisiin

VTT ja Työterveyslaitos testaavat
Tekniikka valjastetaan läskitalkoisiin

Uuden tekniikan hyödyllisyyttä ryhdytään selvittämään VTT:n ja Työterveyslaitoksen kokeilussa. Kokeiluun mukaan otetaan valitaan muun muassa ylipainoisia ja tupakoitsijoita, joita yritetään saada terveempien tapojen pariin erilaisin menetelmin.

Espoon kaupungin henkilöstöstä poimitaan 360 työntekijää, joilla on kohonnut riski sairastua esimerkiksi ylipainon, liikunnan puutteen, ruokailutottumusten, uupumuksen tai tupakoinnin takia. Heidät jaetaan kolmeen ryhmään. Yksi ryhmistä saa normaalia työterveyshuollon tarjoamaan neuvontaa, toinen on tehokkaammassa valmennuksessa ryhmätapaamisineen.

Kolmannen ryhmän jäsenet saavat käyttöönsä tekniikan ihmeitä. Heidän terveyttään kohennetaan muun muassa internetiä, matkapuhelinta ja henkilökohtaisia mittalaitteita. Lisäksi pakettiin kuuluu ryhmätapaamisia ja terveysneuvontaa.

Internet- ja mobiilitekniikkaa käytetään esimerkiksi painomuutosten, stressitason, liikuntasuoritusten tai ruokavalintojen arviointiin.

Projekti aloitetaan ensi vuonna. VTT johtaa hanketta ja Työterveyslaitos vastaa lääketieteellisestä osuudesta ja tutkimukseen osallistuvien valinnasta ja ohjauksesta tutkimuksen aikana.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös