Teknologiateollisuus ja toimihenkilöt sopuun
Teknologiateollisuuden lakko on päättynyt ja laajentuminen vältetty. Toimihenkilöitä edustava Toimihenkilöunioni (TU) ja työnantajia edustava Teknologiateollisuus ovat hyväksyneet valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen sovintoesityksen.
Sopimus on solmittu kahdeksi vuodeksi, ja sen kustannusvaikutus on 10,2 prosenttia.
Lakko alkoi kuudessa teknologiateollisuuden yhtiössä maanantaina, ja töihin on tarkoitus palata mahdollisimman pian. Ensimmäiset lakkoilijat olivat Aker Yards, Boliden, Luvata, Outokumpu, Rautaruukki ja Wärtsilä. Myöhemmin lakko olisi laajentunut muihinkin yhtiöihin.
Tietoliikennealaa uhkaa edelleen lakko
Lakko uhkaa edelleen Elisaa ja Soneraa, kun sekä TU että YTN ovat menossa lakkoon. Lakko koskettaisi alkuvaiheessa lähes 4000 TU:n ja 2000 YTN:n jäsentä teleyhtiöissä.
Työministeriö on tänä aamuna päättänyt siirtää TU:n ja YTN:n tietoliikennealoille varoittaman lakon alkua parilla viikolla eteenpäin marraskuun puolivälin ohi. Työehtokiistaa on tarkoitus sovitella Saloniuksen johdolla YTN:n osalta 5.11. alkaen.
Työministeriöllä on oikeus työnseisausten siirtämiseen työriitojen sovittelusta annetun lain nojalla. Päätös tehtiin riittävän ajan varaamiseksi sovittelua varten.








