Televisio pimenee yli 5000 kotitaloudelta
Analogisten antenniverkon tv-lähetysten päättyessä elokuun lopussa yli 5000 kotitaloutta on jäämässä ilman tv-kanavia vanhojen alilähettimien poistuessa käytöstä. Digita lupaa uusia digiverkon täytelähettimiä vuoden loppuun mennessä. Ylen lähteiden mukaan asennustyöt voivat kuitenkin venyä pitkälle ensi kevääseen.
Digitan antenni-tv-verkon alilähettimien alasajon vaikutuksista kertoi Ylen tv-uutiset eilen. Ongelman taustalla on se, että analogisista digitaalisiin lähetyksiin siirryttäessä lähettimien määrä vähenee.
Digita asentaa Suomeen 48 uutta digitiaalista täytelähetintä, mutta ne ovat vasta tuloillaan – joka tapauksessa myöhemmin kuin analogiset lähetykset loppuvat.
"Olemme ilmoittaneet julkisesti, että pyrimme rakentamaan nämä tämän vuoden aikana", vakuutteli liiketoimintajohtaja Timo Kiiskinen Digitasta tv-uutisille.
Antenneja uusittava tai suunnattava uudelleen
Eri arvioiden mukaan kymmenien tuhansien suomalaisten kotitalouksien antennit ovat joko vanhentuneet tai on ainakin mitattava ja suunnattava uudelleen. Se tietää näille kodeille kymmenien tai satojen eurojen lisälaskua digiboksin päälle.
Analogiset tv-lähetykset ovat näillä näkymin päättymässä kokonaan antenniverkossa 31. elokuuta, jos jotain aivan yllättävää ei viime hetkellä tapahdu. Kaapeli-tv-verkoissa osa kanavista sen sijaan jatkaa helmikuun loppuun 2008 asti.
Antenni-tv- ja huoltoliikkeissä on jo ruuhkaa, joten antenniapua kaipaavilla alkaa olla jo kiire, jos television halutaan näkyvän vielä syyskuussa.








