Tietoturvaa ostetaan leväperäisesti
München – Tietoturvayhtiö Check Pointissa ollaan vakaasti sitä mieltä, että yritykset ostavat tietoturvaa liian monesta paikasta. "Keskimäärin yrityksillä on yli viisitoista tietoturvakumppania. Jo kymmenenkin tuntuisi paljolta", sanoi Check Pointin perustaja ja toimitusjohtaja Gil Shwed yhtiön Experience 2007 -tapahtumassa.
Hänen mielestään sopiva määrä olisi yksi, eikä liene vaikea arvata, mikä tämä yksi olisi.
"Monen toimittajan käyttäminen tuo paljon ongelmia. Tuotteet eivät välttämättä sovi yhteen, kokonaisuuden hallinta on vaikeaa ja työlästä, monet palat tekevät samaa tehtäviä, virheiden mahdollisuus on suuri", Gil Shwed luettelee.
Keskittyminen on hänen mielestään tärkeää myös tietoturvatalolle. "Me emme tee mitään muuta kuin tietoturvaa. Monet kilpailijat ovat vuosien varrella laajentaneet tarjontaansa, me haluamme tarjota täysin hallinnassa olevaa tietoturvaa helposti hallittavassa muodossa", hän määrittelee.
Tieto kulkee – ja katoaa
Shwed varoittaa, että tieto on nykyisin suuremmassa vaarassa kuin koskaan ennen. "Sitä on helppo siirtää niin sähköisessä muodossa kuin fyysisestikin. Paljon tietoa kulkee mobiililaitteissa, usb-tikuilla ja kannettavien tietokoneiden kiintolevyillä. Ja niitä katoaa ja varastetaan paljon."
Check Pointin avaus liikkuvan tiedon turvaamiseen oli salausratkaisuihin erikoistuneen Pointsecin ostaminen aiemmin tänä vuonna.
Yritysasiakkaiden lisäksi Check Pointia kiinnostaa tietoturvan tarjoaminen koteihin Zone Alarm -paketissa.
"Kuluttajamarkkinat ovat meille tärkeitä, koska siellä uudet tekniikat omaksutaan helpommin käyttöön kuin yrityksissä. Siellä hyväksi havaittuja ominaisuuksia voimme sitten viedä yritystuotteisiin", Gil Shwed kertoo.








