Tietoturvan paketointi ratkoo pulmia
Tietoturva on muutakin kuin laitteiden suojaamista, Stefan Zilliacus painottaa.
Maailma muuttuu, samoin tietoturvahaasteet, muistuttaa Symantec. Sen mukaan yrityksen tietoturvamuurin rakentaminen erillisillä palikoilla on kalliin ja mutkikkaan palapelin rakentamista, kokonaisratkaisulla päästään parempiin tuloksi helpommin ja halvemmalla.
Symantec on viime vuosina kasvattanut lonkeroitaan moneen suuntaan. Yhtenä merkittävimmistä harppauksista sen Suomen toimitusjohtaja Stefan Zillacus pitää Veritaksen sulauttamista yhtiöön pari vuotta sitten.
"Olemme näyttäneet, että monipuolistuminen on oikea suunta. Ihmiset ovat nähneet tietoturvan olevan muutakin kuin laitteiden suojausta. Siihen kuuluu myös tietojen suojaaminen ja palautus. Muut tietoturvatalot ja tallennusratkaisujen tarjoajat ovat Symantecin jäljissä päätyneet samanlaisiin johtopäätöksiin. Maailma muuttuu, samoin tietoturva ja uhat", Zilliacus muistuttaa.
Uhkatilanteesta kertoo muun muassa Symantecin kaksi kertaa vuodessa julkaisema uhkaraportti. Tuoreimman raportin mukaan vuoden alkupuoliskolla löydettiin lähes 2500 uutta haavoittuvuutta. Uusista haittaohjelmista yli 70 prosenttia on troijalaisia, koska niillä on helppo tehdä rahaa.
Turvaratkaisut nippuun
"Perinteinen virustorjunnan, vakoiluohjelmien torjunnan ja palomuurin kolminaisuus ei enää riitä. Tarvitaan lisäksi tunkeutumisen esto sekä laitteiden käytön ja verkkoon pääsyn hallinta. Nämä kaikki ovat mukana Endpoint Protection -ratkaisussamme", mainostaa teknologiajohtaja Marko Haarala.
Hän kehuu Endpoint Protectionin, jonka versio 11.0 on juuri julkaistu, tarjoavan yhdestä hallintakonsolista hallittavan kokonaisuuden.
"Yritykset ovat täynnä erillisiä tietoturvaratkaisuja. Tietoturvainfraa on pakko selkeyttää. Saadaan parempaa turvaa, kun asioita yksinkertaistetaan", Haarala lupaa.
Symantec vakuuttaa Endpoint Protectionin säästävän myös selvää rahaa yrityksille. Sen ulkopuolisella taholla teettämän tutkimuksen mukaan mahdollisuus hallita yrityksen koko tietoturvaa yhdestä hallintakonsolista säästää hallintaan käytettäviä tunteja jopa 75 prosenttia.
Marko Haarala toteaa, etteivät vanhat lääkkeet enää riitä uusiin vaivoihin.








