Tietoturvaohjelmistojen suojaa epäillään

Trend Micro kysyi kuluttajilta
Tietoturvaohjelmistojen suojaa epäillään

Hieman yli puolet kuluttajista ei luota tietoturvaohjelmistonsa suojaavan konettaan. Näin kertoo tietoturvayhtiö Trend Micron teettämä Internet Confidence and Safety -tutkimus. Yhtiö arvelee, että syynä on tiedon puute: kuluttajat eivät tunne riskejä eivätkä suojauksen tasoa.

Trend Micron mukaan tietoturvayritykset eivät ole osanneet viestiä tietoturvasta riittävän selkeästi kuluttajille. Kuluttajille pitäisi yhtiön mukaan kertoa entistä yksityiskohtaisemmin suojauksen tasosta, koska he voivat luulla olevansa paremmin suojattuja tietoturvauhilta kuin he todellisuudessa ovat. Tämä johtaa puolestaan riskikäyttäytymiseen internetissä.

Esimerkkinä riskikäyttäytymisestä Trend Micro mainitsee ilmaisohjelmistojen lataamisen verkosta.

"Pahemmaksi menee"

Tutkimusta varten haastateltiin 1500 kuluttajaa Japanissa, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa. Puolen vuoden välein toistettavassa tutkimuksessa pyritään keräämään jatkuvia tilastoja kuluttajien asenteista ja käsityksistä sekä omasta tietoturvastaan että yleisesti internetin turvallisuudesta.

ICSI-tutkimuksessa selvitettiin kuluttajien käsityksiä internetin käyttöön liittyvistä tietoturvariskeistä. Vastaajilta kysyttiin muun muassa kuinka turvalliseksi ja luotettavaksi he kokevat internetin käytön tällä hetkellä ja tulevaisuudessa.

Yhdysvaltalaisista vastaajista 51 prosenttia piti internetiä turvallisena tällä hetkellä, mutta vastaava luku laski 32 prosenttiin kysyttäessä verkon turvallisuutta seuraavan puolen vuoden aikana. Saksalaisista vastaajista 43 prosenttia piti verkkoa turvallisena, mutta yhdysvaltalaisten tavoin seuraavan kuuden kuukauden aikana turvallisuuteen luottavien määrä laski 24 prosenttiin.

Tagit: Tietoturva
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös