Tietoturvauhka tulee webistä

Tietoturvaa uhattiin alkuvuonna taajaan
Tietoturvauhka tulee webistä Pankkitunnukset ovat yhä ryöstökalastajien ykköskohde.

Tietoturvauhissa on tapahtunut selkeä muutos, Trend Micron tutkimuslaboratorio raportoi. Niistä on tullut entistä kohdennetumpia ja tietoturvauhat leviävät ensisijaisesti verkossa www-sivujen kautta. Näiden verkkouhkien uskotaan ohittavan ajan mittaan sähköpostin levityskanavana.

Tietoturvayhtiö Trend Micron mukaan tietoturvauhkien leviäminen verkkosivujen kautta johtuu muun muassa siitä, että netin käyttäjämäärä on kasvanut 34 prosentilla kahden viime vuoden aikana. Lisäksi yritykset käyttävät erilaisia verkkopohjaisia sovelluksia entistä enemmän, mikä tarjoaa haittaohjelmien tekijöille uusia keinoja päästä käsiksi tiedostoihin.

Myrsky toi uhkapiikin

Tietoturvauhkien määrä on jatkanut voimakasta kasvuaan tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, ja perinteinen sähköposti aiheutti alkuvuoden pahimmat uhkapiikit. Tammikuussa esimerkiksi levitettiin haittaohjelmaa sähköpostitse Keski-Euroopan talvimyrskyn yhteydessä.

Roskapostin määrä on kasvanut edelleen, mutta ei yhtä rajusti kuin viime vuonna, Trend Micro toteaa.

Vakoiluohjelmat ovat tälläkin vuosineljänneksellä tietoturvauhkien kärjessä, ja niiden määrä on kasvanut viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Phishing eli tietojen kalastelu on yleistynyt samaan aikaan kun hyökkäykset ovat muuttuneet tarkasti kohdennetuiksi. Toinen vakoiluohjelmien suosiota selittävä tekijä on niistä suoraan saatavat voitot. Vakoiluohjelmia hyödyntävän rikollisen liiketoiminnan arvioidaan olevan jo miljardien eurojen arvoinen.

Vakoiluohjelmien suosikkikohteena ovat edelleen online-pankkitunnukset. Viime aikoina vakoiluohjelmat ovat kiusanneet myös online-pelien, kuten pokerin ja roolipelien, pelaajia.

Tagit: Tietoturva
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös