Toyota esitteli viulua soittavan robotin
Toyota on esitellyt uusia robotteja, joiden taidot ovat jälleen uudella tasolla. Toinen uutuuksista kuljettaa älykkäästi ihmisiä. Toinen osaa tehdä hienovaraisempia asioita, jopa soittaa viulua. Toyota aikoo tuoda robotit arkikäyttöön hämmästyttävän nopeasti.
Yhtiön mukaan tavoite on, että uusia robotteja nähtäisiin kodeissa, sairaaloissa ja tehtaissa jo vuonna 2010, eli vain parin vuoden päästä. Asialla on suuri merkitys erityisesti Japanissa, jossa väestö ikääntyy vauhdilla. Nykyvauhdilla vuonna 2055 jo 40 prosenttia maan väestöstä olisi eläkeikäisiä.
Robottipyörätuoli ja viulua soittava robotti
Toyotan esittelyssä puolitoistametriä korkea kahdella jalalla seisova robotti esitti Elgarin viulumusiikkia. Esittelyssä robotti osasi jopa lisätä vibraattoa soittoon.
Robotin tarkoitus ei tietenkään ole viulunsoitto, mutta tällä haluttiin esitellä millaisia taitoja robotille voidaan ohjelmoida. Robotin kummassakin kädessä on 17 ohjattavaa niveltä, joilla se pystyy viulunsoiton tasoisiin hienomekaanisiin toimiin.
Toinen uutuus on ikään kuin robottiversio pyörätuolista. Noin 150 kilon painoinen robotti voi kuljettaa henkilöä jopa epätasaisessa maastossa ja puikkelehtia esteiden ohi. Robotin voi ohjelmoida hakemaan käyttäjä jostain tietystä paikasta. Tai se voi kulkea isäntänsä perässä ja kuljettaa kantamuksia.
Toyota esitteli myös eräänlaista hoitajarobottia, joka voisi auttaa ihmisiä sairaaloissa ja kodeissa.








