Trillian tulee Macille

Pikaisia viestejä
Trillian tulee Macille

Cerulean Studios on ilmoittanut tuovansa Trillian-pikaviestiohjelmansa myös Mac-tietokoneille. Trillianin avulla voidaan käyttää eri pikaviestipalveluita yhteisen käyttöliittymän kautta.

Trillianin Mac-versio on vielä alfa-testiasteella, ja sen ominaisuudet ovat selvästi Windows-versiota jäljessä. Ominaisuuserojen kerrotaan kuitenkin ajan kuluessa tasoittuvan.

Cerulean kertoo, että Trillianin uudessa arkkitehtuurissa ohjelman ydintoiminnot on erotettu käyttöliittymästä, mikä on myös helpottanut Mac-version tekemistä. Käyttöliittymä on kirjoitettu alusta saakka uusiksi Objective-C:llä Cocoa-ympäristössä, mutta muilta osin koodipohja on sama kuin ohjelman Windows-, Flash- ja Iphone-versioissa.

Cerulean huomauttaa myös, että Mac- ja Windows-versioiden julkaisuaikataulut eivät ole mitenkään riippuvaisia toisistaan, ja että Trillianin tuleva Astra-versio saatetaan hyvinkin julkaista Windowsille ennen ensimmäisen Mac-version valmistumista.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös