Tuhatpäinen joukko it-osaajia työllistetään

Microsoft ja kumppanit tarjoavat oppia ja töitä
Tuhatpäinen joukko it-osaajia työllistetään

Suomalaisella it-alalla on Microsoftin mukaan huutava osaajapula, joka hidastaa sekä it-hankkeita että yritysten kasvua. Siksi yhtiö on kumppaneineen käynnistämässä Microsoft Akatemia1000 -projektia, jolla on tarkoitus kouluttaa ja työllistää tuhat uutta it-osaajaa.

Tänä syksynä käynnistettävään hankkeeseen on sitoutunut Microsoftin lisäksi jo yli 20 merkittävää suomalaista it-yritystä. Näitä ovat esimerkiksi Affecto, Cap Gemini, Endero, Mepco, Satama, Sysopendigia ja WM-data. Jo nyt mukana olevissa yrityksissä on tarjolla noin 200 työpaikkaa.

"Microsoft-hankkeet kasvavat noin 10 prosentilla vuosittain seuraavan kolmen vuoden ajan. Työvoimaa tarvitaan noin tuhannen uuden osaajan verran nykyisten ammattilaisten lisäksi eli Microsoft-osaajille on tarjolla enemmän töitä kuin mitä löytyy tekijöitä. Osaajapula hidastaa projektien toteutusta, sillä resurssit ovat varattuina jopa puoleksi vuodeksi eteenpäin", Suomen Microsoftin toimitusjohtaja Ari Rahkonen sanoo.

Microsoft ja sen kumppanit laittavat rahaa hankkeeseen kolme miljoonaa euroa. Kumppaniyritykset palkkaavat uudet työntekijät suoraan koulutusjakson alussa. Hanke takaa ohjelmaan osallistuville henkilöille mahdollisuudet työllistyä heti.

Käytännön koulutuksen hoitavat aluksi FC Sovelto ja Tieturi. Myöhemmin oppia on tarkoitus ammentaa myös ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa ja korkeakouluissa, toisen asteen oppilaitoksissa sekä täydennys- ja aikuiskoulutuksena.

Tagit: Koulutus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös