Tulostin saa aivan uusia tehtäviä
Tulostin tunnistaa käyttäjänsä magneettikortista.
Grenoble – Xerox näkee monitoimilaitteiden roolin kasvavan nykyisestä. Niistä voidaan tehdä entistä älykkäämpiä, jolloin ne voivat ottaa hoitaakseen aivan uusia tehtäviä. Yhtiö on julkistanut uuden EIP-ohjelmistokehitysympäristön (Extensible Interface Platform) muutosta vauhdittamaan.
Web-palveluihin (web services) pohjaava kehitysympäristö madaltaa kynnystä luoda sovelluksia monitoimilaitteissa käytettäväksi. Xerox onkin jo solminut kymmeniä kumppanisopimuksia ohjelmistotalojen kanssa.
Xeroxin visiona on, että monitoimitulostimesta pystytään luomaan henkilökohtainen työpöytä. Se tunnistaa käyttäjänsä kortinlukijalla ja osaa sen jälkeen tarjota tälle oikeita palveluita käyttäjäystävällisesti. Tulevaisuudessa voidaan mennä vieläkin pidemmälle, sillä verkkoon liitetty monitoimitulostin taipuu moneen tarpeeseen.
"Lentoasemalla voi olla monitoimilaite, jonka ääreen menet lennon jälkeen. Tunnistaudut kortilla ja sen jälkeen voit vaikka faksata lennon aikana käsin tekemäsi muistiinpanot toimistollesi, tulostat kalenteristasi päivän ohjelman ja tiivistelmän uusista sähköpostiviesteistä", Euroopassa Xeroxin ratkaisujen markkinoinnista vastaava Jose Nevado maalailee.
Rautakauppa hiipumassa
Xeroxilla nähdään, että pelkän tulostinraudan myymisellä ei enää kovin pitkään tehdä menestyksellistä bisnestä. Asiakkaat ja käyttävät haluavat palvelevia kokonaisuuksia, ei enää insinöörinäkökulmasta suunniteltuja laatikoita.
"Ohjelmistopohjainen räätälöinti antaa asiakkaille mahdollisuuden käyttää laitetta kuten haluaa, ei kuten insinööri on ajatellut sitä käytettävän. Enää ei mennä enää asiakkaan luo kysymään, kuinka monta tulostetta minuutissa haluat. Nyt kysytään vaikka, mikä estää asiakasta tekemästä työtään tehokkaammin", kuvailee muutosta pääjohtaja Rick Dastin.
Yhtiö esitteli ideoitaan Ranskan Grenoblessa, jossa sillä on Euroopan tutkimuskeskuksensa. Ideoita etsitään myös oman aivoriihen ulkopuolelta. Sheffieldin yliopistossa Englannissa koottiin yhteen eri tiedekuntien opiskelijoita miettimään, mitä he haluaisivat monitoimitulostimen tekevän.
Opiskelijoiden mielestä kone voisi esimerkiksi kääntää faksattavan dokumentin vastaanottajan kielelle. Yksi tulostukseen liittyvistä ideoista oli skannauskynän käyttäminen kirjastossa: halutut kohdat kirjasta luetaan kynällä, josta ne sitten tulostetaan.
Jose Nevado
Jose Nevado








