Tutkija: Al-Qaida ja USA taistelevat nyt netissä

Koulutus ja värväys siirtyvät nettiin
Tutkija: Al-Qaida ja USA taistelevat nyt netissä

Netissä on nyt noin 5600 Al-Qaidan verkkosivua, ja lisää tulee melkein tuhannen vuosivauhtia, kertoo nettitutkija. Internetistä on muutenkin tullut Yhdysvaltojen ja Al-Qaidan välinen taistelutanner.

5600 nettisivun lukemaan on päätynyt saudi-arabialainen tutkija Khaled al-Faram, kertoo uutistoimisto Reuters. Hänen mukaansa monia suorasukaisimmista sivustoista on vaikea löytää, ja ne vaihtavat usein paikkaa.

Hänen mukaansa Al-Qaidan toiminta on siirtynyt myös nettiin. Maailmanlaajuinen huomio ja uusien jäsenien värväys on järjestölle tärkeää, ja siinä netti näyttelee yhä tehokkaampaa osaa.

Taisto siirtyy mediaan, pommikurssit nettiin

Uusia sivustoja perustetaan noin 900 vuodessa. "Todellinen taistelu Al-Qaidan kanssa ei ole enää käynnissä kentällä, vaan paremminkin kyseessä on mediataistelu", al-Faram kertoo Reutersin mukaan.

Tutkijat ovat aiemmin varoittaneet siitä, että myös ääriryhmien koulutus on siirtynyt paljolti nettiin. Esimerkiksi pommien rakentamisen koulutusta annetaan nyt erikoisleirien lisäksi netissä.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös