Tv-maksu kallistuu taas

Ensi vuonna 215,45 euroa
Tv-maksu kallistuu taas

Televisiomaksu nousee 3,5 prosenttia ensi vuoden alusta. Valtioneuvosto päätti televisiomaksun korotuksesta 21. kesäkuuta.

Uusi vuosimaksu on 215,45 euroa. Televisiomaksun voi maksaa kuukauden (18,60 euroa), kolmen kuukauden (54,85 euroa) tai puolen vuoden (108,40 euroa) jaksoissa.

Televisiomaksulla rahoitetaan Yleisradion toimintaa. Maksun korotuksen taustalla on eduskunnan työryhmän päätös, jolla haluttiin turvata Yleisradion rahoitus ainakin vuoteen 2010 asti.

Hallitusohjelman mukaan Yleisradion rahoitusta selvitetään vuoden 2010 jälkeen. Päätöksiä ei ole siis tehty siitä, jatkuuko nykyisen kaltainen tv-maksu. Monissa EU-maissa on otettu käyttöön laajakaistaveroiksi tai mediaveroiksi kutsuttuja rinnakkaismaksuja television katselun siirtyessä yhä enemmän internetiin.

Tagit: Tv-maksu
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös