Tv-yhtiöt myöntyvät nettitelevisioon

Datamonitor kommentoi BBC:n ja Youtuben yhteistyötä
Tv-yhtiöt myöntyvät nettitelevisioon

Markkinatutkija Datamonitor uskoo, että perinteiset mediayhtiöt ja tv-tuotantoyhtiöt ovat lähdössä mukaan uuteen ilmaiseen nettilevitykseen, ja tulomallit ovat pikku hiljaa muuttumassa. BBC:n ja Youtuben yhteistyötä kommentoidaan paremminkin markkinoinniksi kuin uuden tulonlähteen hankkimiseksi BBC:lle.

BBC julkisti perjantaina sopimuksen Youtuben kanssa videosisällön tuomisesta ilmaiseksi ja laillisesti nettijakeluun. Tosin aluksi BBC tarjoilee Youtubeen lähinnä ohjelmien ja uutislähetysten katkelmia, eli tarkoitus on markkinoida tv-kanavan lähetystä.

Uutislähetyksiä Youtubeen

Aluksi Youtube-lähetykset alkavat kahdelta eri kanavalta. BBC:n pääkanavalta lähetetään katkelmia tuoreista hittisarjoista, tällä hetkellä esimerkiksi Suomessa varsin tuntemattomista sarjoista Life on Mars ja Doctor Who.

Toinen mukaan otettu kanava on Suomessakin yleinen BBC Worldwide. Sen sisällöstä nähdään katkelmina esimerkiksi osia tutusta Top Gear -auto-ohjelmasta.

Kolmas osa sopimusta käynnistyy myöhemmin. BBC alkaa ohjata Youtubeen myös uutislähetysten osia. Ilmaiseksi tarjolle tulee jopa 30 pätkää päivässä.

Neuvotteluita useiden tv-yhtiöiden kanssa

Aiemmin Youtube on päässyt sopimukseen myös Amazing Race- ja Survivor-sarjoista tunnetun CBS:n kanssa. Molempien tosi-tv-sarjojen jaksoja on laajasti Youtubessa.

Suomessa Yle neuvottelee myös Youtuben kanssa ohjelmien tarjoamiseksi. Kanta on muuttunut nopeasti, sillä vielä syksyllä Ylessä harmostuttiin Youtubessa levitetyistä videoista. Ylessä on korostettu, ettei tv-kanava voi sallia nettilevitystä, jos oikeuksia ei ole ostettu tv-tuotantoyhtiöiltä.

Tv-yhtiöt myöntyvät nettitelevisioon Youtubessa on jo esimerkiksi CBS:n Amazing Race -jaksoja.
Tagit: BBC, Youtube
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös