Tyytyväisyys pc-valmistajiin on laskussa
Amerikkalaiskuluttajien tyytyväisyys tietokoneisiinsa on ollut tänä vuonna vähäisempää kuin viime vuonna, tietää News.com-uutispalvelu kertoa. Tuoreen asiakastyytyväisyyskyselyn perusteella tyytyväisimpiä ovat Apple-koneiden omistajat.
Ps-käyttäjien käsityksistä koottu tyytyväisyysindeksi näyttää kolme prosenttia huonompia tuloksia koko alalle kuin viime vuonna. Apple-käyttäjät ovat yhä laitteisiinsa tyytyväisimpiä, mutta takapakkia omenakoneille mitattiin peräti viisi prosenttia. Sen indeksiluku on 79, kun kattona on 100.
Tutkimuksesta vastaava Michiganin yliopiston laatututkimuskeskuksen johtaja Claes Fornell pitää Applen alamäkeä epätavallisena. Mahdollisina syinä laskun hän pitää asiakasmäärän merkittävää kasvua ja samalla korkealla olevia odotuksia.
"Onhan toisaalta selvää, että se mikä menee ylös, tulee väistämättä myös alas. Applen kasvu on ollut viime vuosina ilmiömäinen, joten asiakaspalvelussa ovat varmasti paineet kasvaneet", Fornell puntaroi.
Tyytyväisyyskyselyssä pyritään selvittämään asiakkaiden käsityksiä tuotteiden ongelmista, hinnasta, asiakaspalvelun tasosta, odotusten täyttymisestä ja merkkiuskollisuudesta.
Tulokset ylipäänsä kelpoja
Dell menetti myös samat viisi tyytyväisyyspistettä kuin Applekin. Sen ongelmien taustalla Fornell näkee tuotteiden ja huollon laatuongelmat, toimitusvaikeudet sekä uutiset epärehellisestä markkinoinnista nostetuista syytteistä.
HP saa omalla merkillään indeksiluvun 76 ja Compaq-merkillä 72, joka on suurvalmistajien heikoin tulos. Fornellin mukaan Compaqin vanha maine on ollut yhä rasitteena, vaikka sen rankkaus onkin vähän kerrassaan lähetynyt emomerkin vastaavaa.
Hän muistuttaa, että jo kaikki indeksiluvut 70 ylöspäin ovat kunnioitettavia, päälle 74 kivunneet voivat todeta hoitaneensa hommansa aika hyvinkin.








