Uudenlaiset litteät oled-televisiot valmistumassa

Sonylta ehkä jo ensi vuonna
Uudenlaiset litteät oled-televisiot valmistumassa

Nykyiset litteät lcd- ja plasmatelevisiot saattavat saada uuden kilpailijan paljon nopeammin kuin on ajateltu. Sony esittelee Las Vegasin CES-messuilla jo 27-tuumaista oled-televisiota, ja pian on tiedossa entistä ohuempia, valovoimaisempia ja virtapihimpiä näyttöjä.

Sonyn mukaan oled-televisioiden kaupallinen valmistus saattaisi alkaa jo ensi vuonna. Pienempiä oled-näyttöjä käytetään jo esimerkiksi digikameroissa, mutta Sonyn esittelemä 27 tuuman oled-näyttö ennakoi televisiokoon ruutuja. Pääongelma onkin se, miten oled-näyttöjä voidaan valmistaa suurina määrinä riittävän edullisesti.

Oled ja sed kilpasilla

Oled-tekniikan hyöty on se, että näytön pikselit itsessään synnyttävät valoa. Näin näyttö ei tarvitse erillistä taustavaloa, ja siitä voidaan tehdä vielä paljon ohuempi kuin nykyisistä litteistä näytöistä. Oled-tekniikalla voidaan tehdä jopa taivuteltavia kalvonäyttöjä. Oledin luonteen vuoksi myös sen virrankulutus on nykynäyttöjä pienempi.

Oledilla on toki muitakin kilpailijoita. Toshiba kehittää sed-tekniikkaa, joka lupaa samansuuntaisia etuja. Sed-näyttöjä on lykätty useita kertoja, mutta se voisi periaatteessa tulla markkinoille ennen oled-televisioita. Sed-näytöissä Toshiballa on sama ongelma kuin Sonylla oledissa, eli kuinka valmistaa suuria ruutuja riittävän edullisesti.

Tagit: näyttö, Oled
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös