Uusi pelistudio kasvaa Helsingissä
Suomessa on aloittanut uusi pelikehitysstudio Recoil Games, jonne on palkattu nimekkäitä kehittäjiä muun muassa Bugbearista, Codemastersista ja Remedystä. Kehitteillä on elokuvamaiseen tunnelmaan, katastrofielokuvan tarinaan ja ryhmätyöhön perustuva peli, jonka kehityksessä luvataan panostaa erityisesti tekoälyyn.
Rccoil Gamesin käynnisti vuoden alusta seitsemän hengen ydinporukka, mutta yritys kasvaa nopeasti. Tällä hetkellä yritykseen on palkattu tai lupautunut jo 19 henkeä, ja työntekijämäärä saattaa kasvaa vuoden lopussa vielä 25:een toimipisteessä Helsingin Kampissa. Tätä kirjoittaessakin yrityksen nettisivuilla haetaan neljää uutta työntekijää. Tavoite on kasvaa projektin edetessä 50 hengen kokoiseksi.
Uuden pelistudion perustajista Samuli Syvähuoko on ollut perustamassa muun muassa Remedyä ja Futuremarkia. Kuusi muuta perustajaa ovat olleet viimeksi Bugbearin, Codemastersin, Fathammerin, Guerilla Gamesin, Electronic Artsin ja Ubisoftin palveluksessa, ja heillä on noin 10 vuoden kokemus pelialasta.
Ryhmätyöskentelyn tekoälyä
Yrityksen perustaja ja pelistudion johtaja Samuli Syvähuoko kertoo, että porukalla pystytään rakentamaan uraauurtavaa peliteknologiaa. Ryhmätyöskentely on ollut pelien heikkous, ja Syvähuoko kertoo tähän panostettavan erityisesti. Hän arvelee, ettei tämäntyyppistä katastrofielokuvan tarinaa mukailevaa peliä ole aiemmin koettu. Tekoälyn tuntevaa kehittäjää ollaan myös palkkaamassa.
Mahdollisia julkaisualustoja ovat pc, Playstation 3 ja Xbox 360, mutta päätöksiä näistä ei ole vielä tehty.
Konsoli- ja pc-pelien kehittäminen on kallista, ja edessä on vuosien projekti. Rahoittajaa ei tässä vaiheessa paljasteta, mutta kyse on joka tapauksessa miljoonista euroista.
"Reitti julkaisuun on nähtävissä", Syvähuoko luonnehtii varovaisesti.








