Uusi-Seelanti syyttää Kiinaa hyökkäyksistä

Kiinaa syyttävien maiden lista kasvaa
Uusi-Seelanti syyttää Kiinaa hyökkäyksistä

Kiinan armeijan ympärillä pyörivät virtuaalisodan syytökset kasvavat. Nyt myös Uusi-Seelanti vihjailee, että Kiinan armeijan hyökkääjät ovat tunkeutuneet maan tietoverkkoihin. Raskaat vakoilusyytökset näyttävät nyt lentelevän jatkuvasti länsimaiden ja Kiinan välillä.

Uuden-Seelannin pääministeri Helen Clark vahvisti eilen toimittajille, että maata vastaan ovat ilmeisesti hyökänneet vieraan vallan vakoilijat, kertoo uutispalvelu Zdnet Australia. Heidän uskotaan olevan hiljattaisten tietoverkkohyökkäysten takana. Pääministerin mukaan luottamuksellisia tietoja ei olisi pystytty kuitenkaan viemään.

Kiina liitetään taas hyökkäyksiin

Pääministeri sanoi, että hallituksella on tieto siitä, mikä valtio olisi vakoiluhyökkäysten takana. Mutta hän ei halunnut kertoa valtion nimeä.

Zdnet Australia kuitenkin kertoo, että Uuden-Seelannin tiedustelutoiminnasta vastaava johtaja vihjaa lehtihaastattelussa, että kyseessä olisi Kiina. Hän viittasi myös aikaisempiin raportteihin, jonka mukaan Kanada olisi myös joutunut Kiinan hyökkäyksen kohteeksi.

Uuden-Seelannin syytökset tulevat vain viikko sen jälkeen kun Yhdysvaltojen, Ison-Britannian ja Saksan viranomaiset ovat syyttäneet Kiinaa vakoiluhyökkäyksistä. Kiina on puolestaan vastannut ja syyttänyt Yhdysvaltoja takaovien piilottamisesta kaupallisiin tietokoneohjelmiin, ja noiden takaovien käyttämisestä Kiinan vakoilemiseen.

Tagit: Hyökkäys, Kiina
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös