Uuteen digi-tv:hen tiukat kopiosuojaukset
Yhdysvaltalaisen Electronic Frontier Foundation -kansalaisjärjestön (EFF) mukaan viihdeteollisuuden yhtiöt yrittävät ajaa digi-tv-standardiin nykyistä selvästi tiukempia tekijänoikeusrajoituksia.
EFF:n muistion mukaan Suomessakin käytettävän dvb-digistandardin seuraavaan versioon kaavaillaan tiukkoja rajoja tv-tallenteiden käyttöön. Standardin mukaan toimivilta digibokseilta voitaisiin esimerkiksi estää tallennetun ohjelman kopiointi. Digiboksilla tallennettua ohjelmaa ei siis voisi kopioida arkistoitavaksi esimerkiksi dvd-levylle.
Vaikka televisio-ohjelman lähettäjä sallisikin ohjelman kopioimisen, sen katselua voitaisiin rajoittaa maantieteellisesti. Tallennettua ohjelman katselu voitaisiin estää muualla kuin tallennuspaikassa. Myös tallennetun ohjelman siirtäminen kodin sisäisessä tietoverkossa muihin laitteisiin voitaisiin estää. Tekeillä olevan standardin avulla voitaisiin tarkkailla myös sitä, kuinka usein tallennuslaitteeseen liitetään muita laitteita, kuten esimerkiksi kannettavia viihdelaitteita.
Syytöksiä salailusta
Uudet rajoitukset toteutetaan dvb:hen CPCM-nimisen kopioinninrajoitustekniikan avulla. EFF:n mukaan tekniikan ongelmat eivät rajoitu sen mahdollistamiin tekijänoikeuden tiukentamisiin. CPCM:n käyttäminen edellyttää lisenssin saamista, mikä taas EFF:n mukaan saattaisi estää esimerkiksi avoimen koodin ratkaisuja ja pieniä valmistajia pääsemästä tv-tekniikan markkinoille.
EFF arvostelee lausunnossaan myös kitkerään sävyyn dvb-standardia muokkaavaa ryhmää salailusta. EFF:n mukaan se on ainoa ryhmän kokouksiin päässyt kansalaisjärjestö. Kokouksiin pääseminen edellyttää vuosittaista 10 000 euron osallistumismaksua. Lisäksi ryhmän kokoukset järjestetään kuukausittain eri puolilla maailmaa, mikä lisää osallistumiskustannuksia.
Suomesta dvb-ryhmään kuuluvat muun muassa Yleisradio, MTV3 ja tv-kanava Nelosta pyörittävä Swelcom, joka Tietokone-lehden tavoin on osa Sanomawsoy-konsernia. Myös Nokia kuuluu monien laitevalmistajien tavoin dvb-standardia pohtivaan ryhmään.








