Uutiskommentti: Toimiston standardiksi hyvällä tai pahalla
Olen seurannut Microsoftin Office Open XML:n standardisoinnin veivausta tiiviisti elokuusta alkaen, kun Suomessa alettiin puhua ISO-äänestyksestä. Lukija vinkkasi Suomen Standardisoimialiiton (SFS ry) nettisivuille. Jäin koukkuun, kun elokuun lopun kokouksessa oli kiivasta mielipiteiden vaihtoa sekä korkean tason valtion laitoksia ja yrityksiä edustajineen. Vieläkään en ole onnistunut täysin hahmottamaan, ollaanko tässä menossa oikeaan suuntaan.
Kyse ei ole siitä, etteikö standarditeksti olisi yleisesti saatavana. Sen voi lukea Ecman sivuilta. Tekstiä on noin 6000 sivua. Myönnän suoraan, etten kykene arvioimaan standardimääritysten teknistä pätevyyttä tai sitä, pyrkiikö Microsoft aidosti avoimuuteen.
Julkisuudessa on esitetty erilaisia väitteitä. Kriitikkojen mukaan standardissa olisi kiinteitä viittauksia MS Word 95:stä alkaen Microsoftin binääriformaatteihin tai 1900-luvun alun päivämäärien kanssa olisi ongelmia. Microsoftin mukaan kyse on väärinkäsityksistä.
Kannan muodostaminen ei ole ollut helppoa niillekään, joilta on toivottu näkemyksiä ja ohjausta etenkin julkiselle sektorille. Suomen valtionhallinto ei ole päässyt tähän asti yksimielisyyteen asiassa. Keväällä ISO JTC1 SC34 -ryhmän delegaatiota johtaa valtiovarainministeriön virkamies. Valtion it-strategian ohjaus kuuluu juuri VM:lle. Elokuun kokouksessa VM olisi lopulta äänestänyt standardin hyväksynnän puolesta.
Microsoftin Länsi-Euroopan alueen teknologiajohtaja Stephen McGibbon vakuutti haastattelussani, että pyrkimys on aidosti avoimuuteen ...








