Vakoiluhelikopteri auttaa poliisia Englannissa

Kokeiluhanke saattaa laajeta koko maahan
Vakoiluhelikopteri auttaa poliisia Englannissa

Britannia on ottanut käyttöön pieniä kauko-ohjattavia vakoiluhelikoptereita. Poliisi pääsee niiden avulla tarkkailemaan paremmin ja edullisemmin rikollisia. Hanke saattaa laajentua koko maahan.

Pieniä kameroilla varustettuja helikoptereita kokeillaan tästä viikosta lähtien Britannian pohjoisosissa, kertoo uutistoimisto Reuters. Jos hanke osoittautuu menestykseksi, helikopterit aiotaan tuoda poliisin käyttöön muuallekin maahan.

Rikollisen perässä kujalle

Pienen helikopterin etu on siinä, että se pystyy seuraamaan epäiltyä rikollista toimintaa huomaamatta hankalissakin paikoissa. Helikopterin avulla poliisi pääsee näkemään esimerkiksi kaupunkien rakennusten välisille teille ja kujille. Helikopterilla voi seurata epäiltyjä melko tehokkaasti mutta samalla huomaamattomasti. Tekniikka on toisaalta huomattavasti halvempaa kuin vaikkapa oikea helikopteri.

Reutersin mukaan yksityisyyden suojaa ajavat kansalaisjärjestöt eivät ole hankkeesta innoissaan. Niiden mielestä valvontaa on jo nyt liikaa. Järjestöjen mukaan Britanniassa on käytössä jo noin 4,2 miljoonaa valvontakameraa, suhteessa eniten maailmassa.

Tagit: Valvonta
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös