Venäjän softabisnes on raakaa
Natalya Kasperskyn mielestä Venäjän turvallisuusuhkia liioitellaan tiedotusvälineissä.
Ohjelmistoteollisuuden etujärjestö BSA esitteli IDC:n tutkimustuloksia, joiden mukaan 80 prosenttia ohjelmistoista Venäjällä olisi laittomia kopioita. Venäläisen tietoturvayhtiön Kaspersky Labin johtajat kiistävät arvion ja sanovat, että piraattien osuus on laskenut huomattavasti. Maan isoille markkinoille pääseminen ei silti ole helppoa.
Suomessa viime viikolla vieraillut Kaspersky Labin toimitusjohtaja Natalya Kaspersky sanoi, että Venäjän ohjelmistobisnes kasvaa tällä hetkellä satoja prosentteja vuodessa. Suurin osa kasvusta tulee Kasperskyn mukaan siitä, että laittomia kopioita vaihdetaan laillisiin.
"Etenkin Moskovan seutu on hyvin kilpailtua ja kaikilta kustannuksiltaan kallista. Uudelle ohjelmistoyhtiölle markkinoille pääseminen on vaikeaa", Kaspersky sanoo.
Natalya Kaspersky neuvoo, että Venäjälle kannattaa tulla kumppanin kanssa. Paikallinen toimija voi hänen mukaansa auttaa olojen ja toimintatapojen tuntemisessa. "Moni tekee sen virheen, että lähettävät amerikkalaisen tai suomalaisen myyntimiehen, joka ei tunne venäläistä kulttuuria. Sitten he vielä ihmettelevät, miksei bisnes onnistu."
Vuonna 1997 Natalya Kasperskyn ja hänen entisen aviopuolisonsa perustamalle tietoturvayhtiölle Venäjän markkina ei ole riittänyt, sillä yhtiön liikevaihdosta noin 82 prosenttia tulee Venäjän ulkopuolelta. Isoimmat markkinat ovat Saksa ja Yhdysvallat. Yhtiön liikevaihto on noin 65 miljoonaa euroa.
Kaspersky Lab ei ole saanut mediajulkisuutta yhtä paljon kuin isommat kilpailijansa. Sen tunnetuimmat viruspaljastukset ovat Kasperskyjen mukaan ensimmäinen Mac OS X -virus (2006), ensimmäinen Ipod-virus (2006) ja ensimmäinen Symbian-kännykkämato (2004). Arvostelijat ovat tosin väittäneet, etteivät nämä ole varsinaisia viruksia, vaan vaarattomia näytöskappaleita.








