Venäläispiraatti sai yllätyspuolustajan

Gorbatshov vetosi Gatesiin
Venäläispiraatti sai yllätyspuolustajan

Piratismista syytetty venäläinen rehtori on saanut tukea yllättävältä taholta. New York Timesin mukaan Neuvostoliiton entinen presidentti Mihail Gorbatshov on lähestynyt Microsoftin Bill Gatesia kirjeitse ja pyytää ymmärtämystä rehtorille. Microsoftin mielestä kyseessä on rikosasia, jonka ratkaisee oikeus.

"Venäläinen syyttäjä on asiaa tutkittuaan nostanut rikossyytteen. Luotamme siihen, että sikäläiset oikeusistuimet tekevät reilun päätöksen. Kunnioitamme Venäjän hallituksen tekijänoikeuskysymyksiin omaksumaa asennetta", Microsoftin lontoolainen edustaja muotoilee.

Siperia opettaa?

Siperialaisen kyläkoulun rehtori vakuuttaa viattomuuttaan. Hän on mielestään hyvässä uskossa hankkinut koululle tietokoneita eikä ole tiennyt, että niissä oli asennettuna luvattomat Windows-käyttöjärjestelmät.

"Lasten kasvatukselle elämänsä omistanut rehtori saa palkkaa, joka jää kauas yhtiönne työntekijöiden tuloista. Nyt häntä uhkaa tuomio siperialaiselle vankileirille. Pyydän teitä osoittamaan inhimillisyyttä ja luopumaan syytteistä", Gorbatshov vetoaa.

Rehtori saattaa saada jopa viiden vuoden leirituomion.

Myös Venäjän presidentti Vladimir Putin otti asiaan kysyttäessä kantaa viimeviikkoisessa lehdistötilaisuudessaan. Hänen mielestään hyväuskoisia piraattituotteiden käyttäjiä ei pitäisi ottaa maalitauluksi vaan näiden tuotteiden valmistajat ja levittäjät.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös