Verkkohyökkäysten tutkinta jumiutui
Poliisi jatkaa edelleen suomalaisten web-palvelinten palvelunestohyökkäysten teknistä tutkintaa. Aiemmin epäiltyä nuorta suomalaismiestä ei enää epäillä. Uutta epäiltyäkään ei tosin ole.
Tutkinnanjohtaja Veli-Pekka Loikala keskusrikospoliisin tietotekniikkarikosten yksiköstä kertoo, ettei tällä hetkellä ole näyttöä siitä, että kukaan suomalainen olisi ollut osallinen hyökkäyksissä.
"Meillä ei ole yhtään tietoa, mistä hyökkäykset ovat tulleet. Olemme palanneet lähtöruutuun", Loikala sanoo.
Keskusrikospoliisi ei ole vielä pyytänyt tai tarvinnut virka-apua ulkomaisilta poliiseilta. Selvää ei siis ole, mistä botnet-verkkoja hyödyntäneet hyökkäykset Suomeen järjestettiin. Hyökkäykset kohdistuivat Eniron, Suomi24:n ja Yleisradion web-palvelimiin.
Poliisi varoitti jo tutkinnan alkuvaiheessa, että tällaisten hyökkäysten rikostutkinnasta on tulossa aikaa vievä ja vaivalloinen prosessi. Loikala kuitenkin vakuuttaa, että tutkintaa jatketaan edelleen.








