Viallisia HP-latureita liikkeellä

Osa kulkeutunut Suomeenkin
Viallisia HP-latureita liikkeellä

HP on saanut alihankkijaltaan erän viallisia kannettavien tietokoneiden latureita, joista osa on päätynyt Suomessakin myytyjen laitteiden mukaan. "Suuresta määrästä tuskin on kyse", arvelee tuotemarkkinointipäällikkö Mika Arhi.

Eräs suomalaisyritys oli juuri hankkinut 16 uutta HP Compaq 6715s -kannettavaa. Niistä yhdeksän laturi hajosi kahdessa päivässä. Uusia on jouduttu odottamaan tilalle jo viikon verran.

Mika Arhin mukaan laturit eivät ole vaarallisia, ne vain eivät tee työtänsä eli syötä virtaa koneelle. Hän ei osaa sanoa, kuinka paljon viallisia latureita Suomeen on päätynyt ja koska. "Käydään tapaus kerrallaan nämä läpi, kun asiakkaat pulmista ilmoittavat ja annetaan uudet laturit tilalle", hän lupaa.

Arhi kertoo, että kyseisen tyyppisiä latureita on toimitettu kannettavien mukana jo viime vuoden loppupuolelta asti ja kaikissa tämän vuoden malleissa on tällainen laturi. Ne ovat uuden tyyppisiä niin sanottuja älylaitteita, joiden olisi tarkoitus minimoida virrankulutus.

HP tilaa niitä useilta eri alihankkijoilta. Viallisten latureiden toimittajaa ei haluta nimetä. Useat tietokonevalmistajat ovat viime vuosina kärsineet alihankkijoiden toimittamista kelvottomista akuista. Vaikka päämerkki olisi syytön osapuoli, jonkinlaista lommoa maineeseen alihankkijoidenkin tumpeloinnista aiheutuu.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös