Virallinen musiikin latauslista avataan torstaina
24h musiikki-tv, The Voice aloittaa helmikuussa listaohjelman, joka panee järjestykseen suomalaisten ostaman digitaalisen musiikin. "The Voice TV:n katsojille musiikin hankkiminen internet- tai mobiilipalveluista on luontevaa, ja siksi myös lista on luonnollista julkaista nimenomaan The Voice TV:llä", kanavan ohjelmapäällikkö Johannes Saukko sanoo.
Lista kerätään yhteistyössä Suomen Ääni- ja Kuvatallennetuottajien kanssa. ÄKT on tilastoinnut digitaalista äänitemyyntiä vuodesta 2005, ja The Voice TV tuottaa helmikuusta lähtien Suomen Virallinen Latauslista-nimisen ohjelman. Ohjelman keräämisessä kerrotaan olevan mukana yli 10 digitaalisen musiikin kauppapaikkaa.
Suomen Virallinen Latauslista nähdään The Voice TV:llä ensimmäisen kerran 1.2.2007 klo 19. Siitä eteenpäin lista paljastetaan aina torstaisin samaan aikaan. "Suomessa listataan ensimmäistä kertaa digitaalisen musiikin ostamista", listajuontaja Soheila Mikkonen sanoo.
"Uskomme, että listan ympärille toteutettava, sisällöltään kiinnostava ja myös musiikin ostamista esittelevä listaohjelma The Voice Tv:llä tulee piristämään entisestään jo nyt hyvässä vauhdissa olevaa digitaalista äänitemyyntiä", Tommi Kyyrä ÄKT:stä myhäilee.








