Virkamies kuuntelee netissä

Valtion kansalaisfoorumi uudistui
Virkamies kuuntelee netissä

Valtionhallinnon sähköinen kansalaisfoorumi Otakantaa.fi on uudistunut. Sivustolla kansalaiset voivat ottaa kantaa muun muassa valmisteilla oleviin hallinto- ja lakihankkeisiin. Oikeusministeriössä toivotaan, että virkamiehetkin osallistuvat keskusteluun.

Oikeusministeriön verkkotoimittaja Kirsi Salminen kertoo, että Otakantaa.fi-sivuston ulkoasu on uudistunut ja käytettävyyttä on yritetty parantaa. Keskusteluissa on siirrytty esimoderointiin eli viestien tarkistamiseen ennen julkaisua. Salmisen mukaan vanhalla foorumilla keskustelu meni välillä asiattomaksi ja ohi aiheen. Tason toivotaan parantuvan moderoinnin avulla.

Alunperin vuonna 2003 avatun ja uudistuneen Otakantaa.fi:n ensimmäisten keskustelujen avaajina ovat tietosuojavaltuutetun toimisto ja ympäristöministeriö. Kyseessä on niin sanottu poikkihallinnollinen hanke. Oikeusministeriö ylläpitää palvelua, mutta sisältö tulee eri ministeriöistä ja virastoista..

Virkamiehiä toivotaan keskusteluun mukaan

Keskustelut avaa hankkeen vastuuvirkamies tai muuten hankkeen kanssa tiiviisti työskentelevä henkilö. Avauksen yhteydessä hanke esitellään, ja kansalaisille tarjotaan linkit lisätietoihin.

"Virkamiehet ovat luvanneet seurata keskustelua ja osallistua niihin", Salminen sanoo. Oikeusministeriössä toivotaan, että vuorovaikutteisuus lisäisi kansalaisten mielenkiintoa päätöksentekoon.

Keskusteluista kootaan päättymisen jälkeen yhteenveto, joka toimitetaan hankkeista vastaaville virkamiehille ja Otakantaa.fi-sivustolle luettavaksi.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös