Vistan SP-beeta ja Server 2008 esijakeluun

Microsoftin päivitykset valmistuvat
Vistan SP-beeta ja Server 2008 esijakeluun

Windows Vistan odotettu ensimmäinen service pack -paketti on tullut jakeluun beetaversiona. Samalla julkaistiin ensimmäinen valmis versio Windows Server 2008:sta, joka korvaa Microsoftin viiden vuoden ikään ehtivän palvelin-Windowsin. Beetavaihetta ehtikin kestää harvinaisen pitkään.

Vistan service pack 1:n beetaversio laitetaan ensin jakeluun 12 000 etukäteen valitulle testaajalle. Testaajat eivät saa kertoa testiversion ominaisuuksista julkisuuteen, mutta Vistan blogissa Microsoftin edustaja esittelee itse kokemuksiaan sp1:n beetaversiosta.

Vasta myöhemmin beetaversiosta julkaistaan suuremmalle yleisölle. Valmis Vista service pack 1 -versio pitäisi tulla jakeluun ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Windows Serverin kahden vuoden beetatestaus on ohi

Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmä on tarkoitettu palvelimille, ja se korvaa nykyisen Windows Server 2003 -käyttöjärjestelmän. Uuden version ensimmäinen release candidate eli rc-versio laitetaan jakeluun Microsoftin sivuille vielä tänään.

Windows Server 2008:n ensimmäinen beetaversio julkaistiin yli kaksi vuotta sitten kesällä 2005. Beta 2 -versio julkaistiin vuotta myöhemmin toukokuussa 2006.

Release candidate 0 -versio on ensimmäinen niin sanottu "valmis" versio, johon ei enää tehdä ominaisuusmuutoksia. Beetatestausvaihe on siis ohi, ja nyt Microsoft keskittyy viimeisten virheiden poistamiseen ja tuotteen laadun varmistamiseen. Valmiin tuotten pitäisi ilmestyä ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Vistan SP-beeta ja Server 2008 esijakeluun
Tagit: Server, Vista
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös