Vuoden parhaat julki ensi tiistaina
Tietokone-lehden Vuoden 2007 parhaat -verkkoäänestys päättyi keskiviikkona. Tulokset julkistamme ensi viikon tiistaina, jolloin ilmestyy myös Tietokoneen numero 14 toimituksen valintoineen. Samalla kerromme, kuka voitti kaikkien vastaajien kesken arvottavan palkinnon eli puolen teratavun ulkoisen kiintolevyn.
Kolme viikkoa kestäneeseen lukijakyselyyn tuli vastauksia yhteensä 1885. Valintoja sai tehdä kymmenessä eri sarjassa, joista jokaisessa oli tarjolla viisi ehdokasta ja mahdollisuus esittää oma suosikkinsa.
Tuloksista voidaan valottaa tässä vaiheessa sen verran, että lähes kaikissa sarjoissa lukijoiden suosikit erottuivat selvästi ensimmäisten tuntien aikana äänestyksen avauduttua kolme viikko sitten. Monet voittajat olivat musertavan ylivoimaisia.
Ensi viikolla valkenee myös, osuivatko toimituksen suosikit yksiin lukijoiden valintojen kanssa. Aiemmin lukijoiden suosikit ovat osuneet täysin yksiin toimituksen valintojen kanssa noin puolessa sarjoista. Muutaman harvan kerran toimituksen valinta ei ole yltänyt edes kolmen kärkeen lukijoiden silmissä.








