Windows-kännykät hyökkäävät hinnalla
"Tehokas älypuhelin toimii työpäivän jälkeen musiikkisoittimena", Tony Mestres mainosti.
Barcelona – Microsoftin markkinaosuus älypuhelimissa on eri tutkimusten mukaan jäänyt noin 10 prosenttiin. Ohjelmistoyhtiö yrittää nyt kasvattaa pottiaan solmimalla edullisempia laite- ja ohjelmistosopimuksia.
Microsoftin mobiili- ja sulautettujen laitteiden yksikön markkinointijohtaja Tony Mestres sanoi Pohjoismaiden medioiden tapaamisessa 3GSM-messuilla, että Windows Mobilen menestys USA:n ulkopuolella on ollut vaatimatonta. "Aiomme muuttaa tämän", Mestres sanoi ja viittasi yhteisiin markkinointiponnistuksiin jo viiden operaattorin kanssa Pohjoismaissa. Yksi näistä on Saunalahti.
Microsoft hakee perinteisiä jälleenmyyjiä kumppaneiksi nykyisten operaattorikumppaneiden tueksi. Lisäksi yhtiö esitteli 3GSM:ssä uuden Windows Mobile 6.0 -käyttöjärjestelmän uudistuksia, kuten parannettuja Live-pikaviesti-, sähköposti- ja yritysten etähallintatoimintoja.
Nokia ja Sony Ericsson jyräävät
Windows Mobilen Pohjoismaiden päällikkö Peter Vissinger ennusti, että jatkossa älypuhelimen saa paljon edullisemmin, minkä uskotaan lisäävän kysyntää. "Arvioimme, että edullisimpien Windows Mobile -laitteiden hinta laskee jo tänä vuonna alle 170 euroon ilman operaattoreiden tukea", Vissinger sanoi. Nykyisin Windows-älypuhelimet ovat selvästi kalliimpia.
Hintojen lasku perustuu siihen, että kännyköiden komponenttitoimittajat, kuten Freescale ja Texas Instruments, ovat pystyneet puristamaan tehokkaiden laitteiden valmistuskustannuksia entistä alemmas. Odotettavissa siis on, että myös Nokia-leirin Symbian-älypuhelinten edullisen pään tarjonta lisääntyy.
Mestres ja Vissinger sanoivat, että tällä hetkellä selvästi yli 90 prosenttia Windows Mobile -laitteista menee b2b- eli yritysmyyntiin. "Tarjoamme alustaa Pohjoismaissa yrityskäyttö edellä", Mestres sanoi. USA:ssa ja Keski-Euroopassa markkinoille on jo tullut kuluttajille suunnattuja malleja ja kytkypaketteja, hän muistutti.
Peter Vissinger sanoi, että Pohjoismaiden markkinat ovat hankalat, koska Nokialla ja Sony Ericssonilla on markkinassa aivan erityisasema. Vissinger korosti, että jo muualla Euroopassa Windows Mobilet ovat päässeet kaikkien isoimpien operaattoreiden valikoimiin.
3GSM:ssä Windows-kännyköitä julkistivat ainakin HP, HTC, I-Mate, Motorola ja Samsung, ja laitteet olivat näkyvästi esillä messutarjonnassa.
Peter Vissinger uskoi Microsoftin osuuden kasvavan, kun edullisempaa tarjontaa tulee markkinoille.
Peter Vissinger uskoi Microsoftin osuuden kasvavan, kun edullisempaa tarjontaa tulee markkinoille.








