Windows-tarkistuksiin ”ehkä piraatti” -luokka
Suomessakin juuri alkaneet pakolliset Windowsin aitoustarkistukset eivät ole toimineet moitteettomasti. Microsoft on siksi lisännyt tarkistuksiin "keltaisen tilan", jossa ei tiedetä onko Windows aito vai ei. "Ehkä piraatti" -tila rajoittaa koneen toimintaa vähemmän.
Microsoftin piratismin vastainen työkalu on nimeltään Windows Genuine Advantage Notification. Parhaillaan sitä ajetaan automaattisten päivitysten kautta myös suomalaisiin pc-koneisiin. Komponentti varmistaa Windows XP:n aktivoinnin ja estää murretun version käytön kovin ottein.
Runsaasti vääriä hälytyksiä
Myös Windows Vistassa on käytössä samanlainen työkalu, ja netissä on raportoitu sadoista tai jopa tuhansista vääristä hälytyksistä.
Esimerkiksi verkkoyhteyteen voi tulla vika ennen kuin aitoustarkistus saadaan tehtyä loppuun. Microsoftin mukaan kyse on usein myös siitä, että koneessa on muiden ohjelmien aiheuttamia ongelmia, joita ei ole aiemmin vain huomattu.
Jos Windowsia ei voida todeta aidoksi, mutta ei myöskään piraatiksi, menee kone uuteen keltaiseen tilaan. Estotilasta poiketen koneella voi ladata internetistä esimerkiksi ohjelmapäivityksiä, joilla ongelman voi saada korjatuksi.
Aitoustarkistuksen muutoksista raportoi ensiksi verkkopalvelu Ars Technica.








