Xboxin ja Vistan yhteispeli alkaa

Shadowrun on ensimmäinen kimppapeli
Xboxin ja Vistan yhteispeli alkaa

Xbox 360 -pelikonsolin ja Windows Vistan kesken toimivat Live-verkkopelailut alkavat odotetun Shadowrunin tultua kauppoihin. Se on ensimmäinen peli nimike, jonka kanssa nettipelailu onnistuu konsolin ja Vista-pc:n välillä. Yhteensä 16 pelaajaa voi osallistua verkkomättöön.

Microsoftin viihdeliiketoimintojen maapäällikkö Jari Keskitalo kertoo Tietokone-lehdelle, että jatkossa pelejä tulee varmasti lisää. Keskitalon mukaan niitä on odotettavissa vielä tänä vuonna. Microsoftilla ei kuitenkaan ole vielä ominaisuutta tukevien pelien julkaisulistaa.

"Tämä on liikkeellelähtö ja jatko riippuu siitä, lisääkö tämä Live-palvelun suosiota", Keskitalo kertoo.

Xbox 360 -konsolin on hankkinut Microsoftin mukaan jo yli 10 miljoonaa pelaajaa, joista 60 prosenttia on Keskitalon mukaan rekisteröitynyt mukaan Live-verkkopalveluun. Palvelusta saa maksutta esimerkiksi demoja ja videoita, mutta verkkopelailuun oikeuttava Gold-jäsenyys maksaa. Esimerkiksi kuukauden jäsenyys maksaa noin kuusi euroa ja vuoden jäsenyys kaupasta riippuen rapiat 60 euroa.

Myös Vista-käyttäjät joutuvat ostamaan Live-jäsenyyden päästäkseen pelaamaan Xbox 360 -pelaajia vastaan.

Kesäkuun alussa julkistetun Shadowrunin on kehittänyt Fasa Studio ja julkaissut Microsoft Game Studios.

Xboxin ja Vistan yhteispeli alkaa
Tagit: Live, Vista, Xbox 360
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös