Yahoo oikeuteen Kiinan ihmisoikeusrikoksista

Toisinajattelijoiden tietoja hallitukselle
Yahoo oikeuteen Kiinan ihmisoikeusrikoksista

Yahoo on haastettu Yhdysvalloissa oikeuteen ihmisoikeusrikoksista, joihin sen väitetään syyllistyneen Kiinan hallituksen kanssa. Jo kauan usein yhtiöiden kohdalla roihunnut Kiina-kiista testataan nyt ensi kertaa oikeudessa, mutta Yahoon selityksetkin ovat vahvoilla.

Haasteen nosti San Franciscossa Yu Ling, jonka mies Wang Xiaoning kärsii Kiinassa kymmenen vuoden vankeusrangaistusta. Wang kirjoitti vuonna 2000 nimettömänä Yahoon Hong Kongin sivustoille useita kirjoituksia, joissa vaadittiin poliittisia muutoksia Kiinan järjestelmään. Wang pidätettiin vuonna 2002, jonka jälkeen häntä hakattiin, ja hänet tuomittiin kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.

Yhdysvaltojen tuoreiden syytteiden mukaan Yahoo olisi tehnyt yhteistyötä Kiinan viranomaisten kanssa, ja paljastanut heille kirjoittajien henkilöllisyyden.

Yahoo: tietoja on pakko antaa

Yahoo puolustautuu sillä, että se joutuu noudattamaan Kiinan lakeja. Yhtiö väittää, ettei se voi tietää mitkä pyynnöistä liittyvät esimerkiksi asiallisiin rikostutkimuksiin, ja missä tapauksissa tietoja käytetään kommunistisen puolueen poliittisten vastustajien paljastamiseen.

Yahoo puolustautuu myös sillä, että jos sen Kiinan henkilöstö ei tekisi yhteistyötä, heitä itseään voitaisiin syyttää maan lakien rikkomisesta.

Asiantuntijoiden ensimmäisten arvioiden mukaan langettavan tuomion saaminen Yhdysvalloissakin vaikuttaa vaikealta, juuri Yahoon esittämien Kiinan laillisuusseikkojen vuoksi. Myös esimerkiksi Microsoftia, Googlea ja Ciscoa on syytetty yhteistyöstä Kiinan viranomaisten kanssa. Mutta Yahoon kohdalla syytökset ovat olleet vakavampia.

Tagit: Kiina, Yahoo
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös