Yksi kehitysmaaläppäri kahden hinnalla
Sadan taalan kannettavaan tietokoneeseen kiteytynyt idea kehitysmaiden lasten varustamiseksi halvoilla tietokoneilla on saanut uuden käänteen. Kehitysmaaläppäreitä tarjotaan nyt köyhien lisäksi rikkaille amerikkalaisille. Täkynä on, että koneet myydään pareittain: toisen saa ostaja, toinen lähetetään sellaiselle käyttäjälle, jolle se alun perin räätälöitiin.
Kampanja alkaa USA:ssa 12. lokakuuta. Tietokoneparin hinnaksi on päätetty 399 dollaria (noin 280 euroa). Kampanjalla on kaksi syytä. Ensinnäkin jo pitkään puhuttu hanke on ehtinyt herättää niin paljon mielenkiintoa, että halpojen ja yksinkertaisten kannettavien tietokoneiden ostaminen alkoi kiinnostaa muitakin kuin kehitysmaiden hallituksia.
Toinen, kenties vielä painavampi syy on, että todellisia ostajia ei kehitysmaista löydykään jonoksi asti. Ideanahan oli, että hallitukset hankkivat koneet ja jakavat ne sitten ilmaiseksi koululaisilleen. Nyt kun ensimmäiset koneet lähiviikkoina valmistuvat linjalta, maksuhaluisten ja -kykyisten asiakkaiden joukko on harventunut.
Taustalla on se, että koneiden hinta on lähes kaksinkertaistunut alun perin kerrotuista sadasta dollarista. Se on nyt 188 dollaria (135 euroa). Kun koneita myydään vain 250 000 kappaleen erissä, on ymmärrettävää, että köyhemmiltä mailta on saattanut alkuinnostus laimentua.
BBC:n tietojen mukaan ensimmäiset "yksi kahden hinnalla" -kampanjan lahjoituskoneet matkaavat Kambodzhaan, Afganistaniin, Ruandaan ja Haitiin.








