Yle ei maksa Gramexille mobiili-tv:stä
Yleisradio on päässyt sopuun tekijänoikeusjärjestö Gramexin kanssa nettiradio- ja tv-sisältöjen lisäksi mobiili-tv-lähetysten esitysoikeuksista. Sopu syntyi siten, ettei Yle maksa dvb-h-lähetyksistä toistaiseksi korvauksia Gramexille.
Gramexin toimitusjohtaja Hannu Marttila kertoo Tietokone-lehdelle, että mobiili-tv:n osalta lähdetään liikkeelle korvauksettomasti. "Sopimuksessa on sellainen henki, että kun mobiili-tv on vakiinnuttanut asemansa, keskustelemme uudelleen", Marttila sanoo. Sopimus on voimassa toistaiseksi, ja mobiili-tv-tilannetta aiotaan seurata pari kertaa vuodessa.
Kolmiosaisen sopimuspaketin kaksi muuta osaa koskevat web-sivujen netti-tv-lähetyksiä sekä nettiradiolähetyksiä. Yle katsoi edullisemmat maksut sen verran kohtuullisiksi, että tarjontaa voidaan taas lisätä. Ylellä oli laaja tarjonta nettiradioissa 2000-luvun alussa, mutta palvelut lopetettiin lähes kokonaan kohonneiden tekijänoikeusmaksujen takia.
Gramexin mukaan laajan sopimuksen mahdollisti osaltaan sekin, että järjestön toimivalta laajeni huhtikuussa kattamaan lähettäjäyhtiöiden tarjoamat radio- ja tv-ohjelmien on demand -palvelut ja interaktiiviset nettiradiot. Gramex on Suomen suurin musiikkialan tekijänoikeusjärjestö, joka edustaa noin 40 000 kotimaista esittävää taiteilijaa ja tuottajaa sekä lukuisia ulkomaisia oikeudenhaltijoita.
Ylen neuvottelut jatkuvat
Yleisradio neuvottelee mobiili-tv-lähetysoikeuksista vielä Kopioston ja Teoston kanssa. Kauimpana yhteisymmärryksestä on oltu Kopioston kanssa, kun taas Teoston kanssa sopimus on jo lähellä.
Yleisradion lähtökohta on, ettei se halua maksaa dvb-h-lähetyksistä uusia tekijänoikeusmaksuja silloin, kun kyse on nykyisten digi-tv-lähetysten (dvb-c/dvb-t) samansisältöisestä rinnakkaislähetyksestä. Yhtiö ei saa dvb-h-rinnakkaislähetyksistä uusia tulojakaan, vaan on aikeissa tarjota niitä tavallista tv-maksua vastaan.
Uusien palveluiden päällikkö Jari Lahti sanoi tiedotustilaisuudessa maanantaina, että dvb-h-lähetysten aloittamista päästään arvioimaan vielä syksyllä. Tarkemmin hän ei vielä kertonut neuvottelutilanteesta tekijänoikeusjärjestöjen kanssa.








