Yle taipui digi-tv:n tekstityksen muutokseen
(Päivitetty 10.11.2007 klo 10:14. Tekstitystä ei polteta jatkossakaan kiinni.)
Yle kääntää yllättäen takkinsa, ja muuttaa sittenkin digi-tv:n tekstitystään, joka on ollut Suomen digi-tv-hankkeen pahimpia ongelmia. Ylen lompakkoon iskettiin niin pahasti, että tekstitystä päätettiin muuttaa vuosien ongelmien jälkeen.
Muutokset astuvat voimaan jo nyt maanantaina, 12.11. Poikkeuksena on Yle TV2, jossa muutos tapahtuu 15.11, eli ensi viikon torstaina.
Askel takaisinpäin muunneltavassa tekstityksessä
Yle kertoo muuttavansa tekstitystä siten, että kanavilla jatketaan digitaalisen tekstityksen käyttöä, mutta pääkielen tekstitystieto pidetään käytössä kiinteästi. Tämä tarkoittaa sitä, että ohjelman vaihtuessa tieto tekstityksestä ei missään vaiheessa katkea tai muutu. Tämä vähentää Ylen mukaan merkittävästi häiriöiden mahdollisuutta.
Käytännössä hyöty on Ylen mukaan se, että eräiden ohjelmien alussa esiintynyt tekstitysviive poistuu. Myös tallentavien digilaitteiden tallenteiden tekstityshäiriöt poistuvat.
Tekstitystä ei kuitenkaan polteta kiinni muiden kanavien tapaan, vaan sen saa edelleen vaihdettua tai kokonaan pois.
Vasta miljoonamenetykset toivat muutoksen
Yle käyttää digi-tv-lähetyksissä digitaalista tekstitystä, joka on erilainen kuin perinteinen poltettu tekstitys. Digitaalinen tekstitys lähetetään erillisenä tietovirtana kuvan ja äänen rinnalla, jolloin tekstitystä voi vaihtaa ja siihen voidaan myös tarjota erilaisia lisäpalveluita.
Vakavat tekniset ongelmat ovat vaivanneet tekniikan arkikäyttöä jo vuosien ajan, mutta Yle ei ole halunnut tehdä tekstitykseen muutoksia.
Yle heräsi asiaan vasta nyt kun ongelmat ovat alkaneet vaikuttaa sen tuloihin. Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner myönsi tiistaina, että noin 53 000 kotitaloutta on luopunut tv-luvasta, ja merkittävä tekijä tähän ovat olleet tekstityksen ongelmat. Pudotus tietää Ylelle noin 11 miljoonan euron menetystä lupamaksutuloissa.
Uudistukset otetaan käyttöön lähetystoiminnassa. Katsojan ei tarvitse tehdä laitteelleen mitään lisäasetuksia. Muutos tehdään samassa yhteydessä kun Digita Oy tekee muitakin digi-tv:n muutostöitä. Muutos aiheuttaa mahdollisesti lyhyitä katkoksia Ylen digi-tv -palveluihin.








