Yle vei ohjelmansa nettiin
Yle avasi tänään netissä Areenan, jonka kautta tarjotaan tv-ja radio-ohjelmat sekä suoraan että jälkeenpäin nautittavassa muodossa. "Yle siirtää palvelullaan suomalaisen median uuteen aikakauteen. Areenan sisällön laajuus ja monipuolisuus takaavat, että netti-tv kiinnostaa jatkossa entistä laajempaa käyttäjäryhmää", uusien palveluiden päällikkö Jari Lahti uskoo.
Areena-sivustolle on koottu sekä tähän asti hajallaan pitkin Ylen sivustoa olleet sisällöt suosittua Elävää arkistoa myöten, mutta tarjolla on myös uutta. Kaikki Ylen radiokanavat ovat nyt kuultavissa suoraan netin kautta. Mieleisiään ohjelmia voi kuunnella jonkin aikaa, usein viikon, lähetyksen jälkeenkin.
"Radio-ohjelmien saaminen nettiin on asia, jota on toivottu hyvin paljon", Lahti kertoo. Yleisradion kanavat olivat kuultavissa internetissä muutaman vuoden ajan vuosituhannen vaihteessa, mutta soitto katkesi kuin seinään tekijänoikeussyistä.
Nyt Yle on onnistunut neuvottelemaan tekijänoikeusjärjestöjen kanssa sopimuksen, jolla musiikkia kannattaa taas tarjota nettiinkin.
Sidotaan tv-maksuun
Tällä hetkellä Ylen tarjonnasta on saatavilla myös Areenalla noin 60 prosenttia, ja määrää kasvatetaan kaiken aikaa. Tv-ohjelmista voidaan helposti esittää kaikki Ylen oma tuotanto ja sellaiset ulkopuolelta hankitut ohjelmat, joiden nettilevityksestä on sovittu. "Ulkopuolelle jäävät lähinnä pitkät elokuvat, jotkut sarjat sekä urheilutapahtumat", Yle Vision johtaja Ville Vilen sanoo.
Aluksi Areena on vapaasti kaikkien suomalaisten käytettävissä. Myöhemmin, kenties jo loppuvuodesta, käyttö edellyttäisi rekisteröitymistä. Tällöin käyttöoikeus annetaan vain tv-maksunsa maksaneille. Yhdellä tv-maksulla saa käyttöoikeuden koko perheelle.
Uuden palvelun ei uskota tuovan nostopaineita tv-maksuun. "Päinvastoin se vähentää painetta. Olemme ajatelleet, että uuden palvelun tarjoaminen lisää tv-maksun maksuhalukkuutta, joten rahaa saadaan kokoon enemmän", Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner sanoo.
Windows Media jyrää yhtä
Yle avatessa Elävän arkistonsa nousi paljon porua siitä, että video- ja äänitiedostot tarjottiin vain Windows Media -muodossa. Areena jatkaa samalla kiistellyllä linjalla.
"Se on valtavirtaformaatti, jota 90 prosenttia asiakkaista käyttää. Kustannussyyt sanelevat tämän, käytämme rahaa mieluummin ohjelmien tekemiseen kuin niiden tarjoamiseen kaikissa mahdollisissa muodoissa. Sivuilla annetaan kuitenkin ohjeet sekä Mac- että Linux-käyttäjille. Hekin pääsevät ohjelmiin käsiksi, kunhan tulevat pikkuisen vastaan", Jari Lahti sanoo.
Jari Lahti puolustaa Windows Median käyttöä.
Jari Lahti puolustaa Windows Median käyttöä.








